14.4.2015

Juomapullon tarkistus

Onko tää ihan normaalia, kun Luna ja Nuga ovat päässeet sunnuntaina juoksemaan maneesissa vapaana + saaneet olla tallitouhuissa mukana + hevosen kanssa lenkillä ja siihen päälle Nemo agilitykisoissa, niin maanantaina, kun olen käynyt töiden jälkeen tunnin lenkin + ovat saaneet luut, niin täällä sisällä juostaan, vingutaan ja murjotetaan, kun ei ole mitään tekemistä.. :D Ja mä yritän täyttä häkää lähettää eri agilitykurssien infosähköposteja oppilaille sekä opettajille... Mä kysyn vaan.

Noh, onneksi tänään tuntuvat tyytyväisiltä tunnin lenkkiin ja yhdessä oloon kotona. Jääkö niillä siis kierrokset päälle sen action -päivän jälkeen vai eikö niitä oikeasti väsytä yhtään :D


Aurinkoinen sunnuntai aamu, parhautta

Ympyrä sulkeutui, kun sunnuntaina kisattiin Nemon kanssa Porissa kahdella agiradalla ja yhdellä hyppyradalla. Vuosi sitten aloitettiin kisaaminen kolmosissa ja paikkana silloinkin Pori. Vuoden aikana ollaan ehditty kisata 12 kisat, yhteensä 32 rataa, eikä yhtään nollaa. Hylättyjä pääasiassa, tuloksia 6 radalta. Tästä on tie vaan ylöspäin, hope so ;)

 
Nemo kisapaikalla Porissa

Nämä Porin kisat meni kuitenkin mukavasti. Ekalla radalla oli aika paljon vauhtia, mutta tehtiin ihan hyvää rataa yhdessä. Yhdelle hypylle tuli kielto, kun Nemo karkasi puomin kontaktilta ja suotta jarrutin sitä, vaikka haki edessä ihan oikeaa estettä, siitä häkeltyneenä mun pakka levisi ja Nemo hyppäsi yhden hypyn väärään suuntaan, lopussa tuli vielä jonkun esteen ohitus ja kontaktit oli roiskasuja, mutta tekemisen meininkiä kuitenkin. 

Ei siis ihan fiasko, kuten sitten toinen rata, mistä ei tullut oikein mitään. Nemo hyllytti heti toiselle esteelle hyppäämällä sen väärästä suunnasta mun selän takaa, great. 

Kolmas rata oli hyppäri ja se oli siisti, mentiin törkeen kovaa, Nemo poikkesi tarkastamassa tuomarin juomapullon ja vitonen tuli poispäinkäännöksestä kepeille, lähti väärään väliin ensin, mikä ei sinänsä yllätys, kun ei tuollaista kuviota oltu harjoiteltukaan. Aika jäi silti miinuksen puolelle (-4,61)! Olin aika yllättynyt, että tälle radalle tuli enemmän hyllyjä, kun muille ja me saatiin sentään tulos. Ihan hyvillä fiiliksillä siis kotiin päin! Nemo sai urakan päälle energiapatukan ja palan makkaraa, kesäkauden eka grilliherkku, nam! 

Niin ja pakko vielä mainita, että Porissa toimi järjestelyt mahtavasti, kisat oli vartin etuajassa koko ajan! Mulle tulikin ekalle radalle kauhea kiire, kun pääsin halliin Nemon ja häkin kanssa, niin muut käveli jo rataa. Lähdettiin kolmansina, niin en ehtinyt ekalle radalle vaihtaa edes juoksukenkiä jalkaan, sen tajusin onneksi vasta jälkeen päin :)


Tuumailee

Viikonloppu oli muuten aika vauhdikas: pe työporukalla Megazonessa, Sticky Fingersissä ja lasillisella (multa kysyttiin paperit K-20 paikkaan, olen pikkuisen otettu, kun ikää on tuohon päälle reippaasti yli 10 vuotta! :D). La Hevoset messuilla, Nugan trimmaus ja Nemolle laatuaikalenkki normilenkkien päälle. Su Tahdin ratsastus ja kisat Porissa. Olin aika kuitti, kun vihdoin illalla pääsin kotiin noin 10h reissun päälle :)

Tuleva viikonloppu menee samanlaisella flowlla, kun ohjelmassa on la Piskien Match Show, vink vink, tuomarina Ulvomäen kennelin Riitta ;) ja serkustapaaminen sekä su Tahdin ratsastus ja Piskien kentän kunnostustalkoot. Sen jälkeen alkaa taas tasaantumaan tämä meno, hyvä niin, vaihteeksi :)

Onko teillä jo viikonloppusuunnitelmia?
Toivotaan keväisiä kelejä vaan sitkeästi, sillä tälle viikolle on meillä vielä jokaiselle illalle ohjelmassa ulkoilua, muualla kun kotihuudeilla :)

P.S. Oltiin viikko sitten maanantaina vapaaharkkaamassa ja paikalla oli parsontuttuja. Päästettiin nuorimmaiset keskenään juoksemaan eli meidän Nuga ja vuoden ikäinen Capri tyttö. Kähyhän siinä heti alkuun tuli, kierrokset korkealla hallin pihassa, mutta hetken päästä juoksentelivat sitten jo nätisti keskenään. Molempien poikien kanssa otettiin helppoa juoksurataa, Nugan kanssa pari keppiharjoitusta ja Nemon kanssa uutena tuli se, että lelua ei kannata heittää koiralle, sillä silloin kontakti katkeaa. Jatkossa teen vetoleikkiä Nemon kanssa, kun muuten juoksee minuuttitolkulla lelu suussa ja pitää omaa kivaa. Se on pojalle mukavaa, muttei kasvata meidän yhteispeliä!

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä kovin aktiivisen päivän jälkeen koirat on seuraavanakin päivänä vähän kierroksilla. Jos on vaikkapa kovien pakkasten takia vähemmän lenkkiä, ne vaan makoilee ja tyytyy täysin siihen vähäisempään aktivointiin.

    Mukavaa ja onnistunutta viikonloppua teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se varmaan johtuu sitten, että välillä tuntuu, että mikään ei riitä :D Eikä ne sitä riekuntaa miehelle pidä, kun ei se niiden kanssa harrasta, mutta mulle sitten kitistään ;) Kiitos samoin, mukavaa sunnuntai iltaa!

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!