Ihan pakko vähän kertoa pentujen kuulumisia :) Painoa tänään tytöllä 697g ja pojalla 642g (tarkat mitat ;). Pikkuisen yrittävät jo ottaa askelia horjuen ja näistä poika tuntuu olevan meneväisempää sorttia. Tytöllä on silmät jo osittain auenneet ja pojalla toinen silmä hieman raollaan. Kuvittelisin, että pojalla on huomenna samanlailla, kun tytöllä tänään, sillä tytöllä huomattiin eilen toisen silmän hieman auenneen sisäreunasta.
Ollaan varmaan vähän höynähdetty, kun tarkkana leikattiin kaikista koirien pyyheistä ne ripustuslenkit pois, etteivät vaan pennut jää niihin kiinni, kun pyyhkeiden päällä pötköttelevät päivät pitkät. Yksi yö heräsin siihen, kun poika piippasi ja piippasi huoneessaan... Sitten, kun menin katsomaan, niin pikkuinen oli tunkenut itsensä kauratyynyn viereen, joka puolestaan oli laitettu tyynyliinan sisälle. Siellä tyynyliinan aukottomassa päässä yritti sitten kovasti päästä eteenpäin, mutta ei näkynyt valoa tunnelin päässä, kun sisko vielä makasi tyynyliinan päällä niin, että oli mahdoton löytää ulos. Pelastettuani pojan, sillä oli kova nälkä, kun oli varmaankin noin tunnin verran vetänyt sikeitä jumissa :) Koskahan muuten pentujen kynsiä voi alkaa leikkaamaan? Ne näyttää aika pitkiltä ja on koko ajan kiinni karheissa pyyhkeissä.
Ei mulla muuta vaaleanpunaisten silmälasien takaa 8)
1318071466_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Isänsä nimikkopyyhkeen päällä