Nonni, eka virallinen agilitystartti takana Nemolla ja mulla Riihimäellä. Tulos oli juuri sellainen, kun kuvittelinkin eli hyllyt agiradalta sekä hyppyradalta. Agirata ei paljon huonommin olisi voinut mennä, lähtöön tuli kauhea kiire, kun edeltä oli perunut kolme koirakkoa, jolloin oltiinkin heti kolmansina eli radan kävelyn jälkeen sai juosta autolle ja takaisin, Nemo ehti tutustua halliin noin minuutin ajan. Kolme ekaa estettä meni ihan jees ja sitten tuli ne kepit ja ne ei mene, ei sitten millään. Nemoa ei jotenkin kiinnosta, ei ole kiinnostanut pitkään aikaan, vaikka alkuvuodesta ne sujui jo hienosti. Nemo sitten turhautui siitä keppien hinkkaamisesta ja lähti omille teilleen, jonka jälkeen mulla oli pasmat sekaisin ja tuli väärää putken päätä, hyppyjä väärään suuntaan plus viimeinen este kierrettiin taas perinteiseen tyyliin...
Hyppyrata menikin sitten jo hieman paremmin ja siihen olen ihan tyytyväinen. Kolmannelta vinolta hypyltä Nemo tsuikkasi ohi, en varmaan näyttänyt sitä tarpeeksi hyvin ja ehkä olin hivenen jäljessäkin vai seisoinko jopa esteen edessä... Yhden hypyn meinasin unohtaa ennen putkea, joten Nemo meni ohi ja suoraan putkeen, huutelin siinä sitten vaan, että sorry, mun moka ;) Kepit ei edelleenkään sujunut ja sen tiesinkin, kun yritin ratojen välissä vielä harjoitusalueella niitä treenata, mutta Nemoa ei kiinnostanut yhtään... Loppu meni sitten ihan nätisti, vaikka en ollut lopussa sillä puolella esteitä, kun olin ajatellut.
Kertokaas nyt viisaammat, kuinka ne kepit tulisi suorittaa, jos koira tulee jostain välistä ennen aikojaan pois? Olen saanut kahdenlaista tietoa, joku sanoo, että jokainen väli on mentävä ja joku sanoo, että siitä voi jatkaa vaan, eikä tarvi jäädä niitä keppejä hinkkaamaan.
Reissussa törmättiin Nemon kasvattajaan, joka ehti näkemään meidän radan. Samaa ohjetta saatiin, kun agiopettajilta, että enemmän vaan luottoa koiraan, kun se osaa ja tulee perässä. Nemo kuulemma on välillä sen näköinen, ettei ihan varmaksi tiedä, mihin pitäisi mennä ;) Eli tässä olisi taas vaikka kuinka paljon treenattavaa ja ehkä se onkin tän lajin suola, koskaan ei voi olla valmis ja samaa pätee myös toisessa mulle tärkeässä harrastuksessa, ratsastuksessa :)
Hassua, kuinka tuolla jännitti paljon enemmän, kun harjoituskisoissa, vaikka meininki oli kuitenkin aika sama. Päivän jännittävin hetki oli kuitenkin se, kun Luna pääsi aamulenkillä irti flexi perässään ja karkasi kauas juosten, eikä tullut käskystä luokse. Sitten lähti sinkoamaan suoraan autotielle, jossa keltainen 'hippibussi' lähestyi uhkaavasti, mutta onneksi kuski oli hereillä ja hidasti + Luna jollain ihmeen kaupalla tuli mun luokse, kun kutsuin sitä oikein ylipursuavan iloisesti ja silittelin sitten pitkään, kun tuli siihen hollille. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta ehtii siinä muutamien sekuntien aikana miettiä vaikka mitä.
Nyt täällä on kaksi ihanan rauhallista parsonia <3
1307732220_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Luna isin repparissa