Eilen piti mennä Kauppiin mätsäriin, mutta tulin toisiin aatoksiin, kun näin ilmoittautumiseen kiemurtelevan jonon... Siis alkuperäinen suunnitelma ei mätsännyt mun mielentilaan niin, että olisin jaksanut maanantai iltana väsyneenä heilua johonkin kello 22 asti kentän laidalla. Käytettiin kuitenkin tilaisuus hyväksi ja kierrettiin Lunan kanssa Kaupin vinttikoiraradan ympäri sekä pönötettiin ja ohitettiin toisia koiria siivosti namin kera :) Nemo pääsi Lunan jälkeen mestoille merkkailemaan paikat.
Viikonloppuna meillä oli kivaa ulkoilua, kun tehtiin tunnin lenkki pururatoja pitkin kirpparille. Nemo meni matkan vapaana tosi hienosti! Enimmäkseen käveli mun vasemmalla puolen ja välillä tietty jäi johonkin nuuskuttelemaan, mutta tuli sitten vauhdilla, kun kutsui. Lunan uskalsin päästää vapaaksi, pitkän harkinnan jälkeen, yhdellä suoralla, jossa näin eteen ja taakse, ettei ole muita ulkoilijoita. Tyttö lähti saman tien häntä suorana rallaan :D Muutamassa sekunnissa löysi myös kuivuneen ojan, josta tuli sitten iloisesti loikkien kaikki neljä jalkaa kainaloihin asti mustassa mudassa. Ihan niin kun ne jalat olisi dipattu suklaaseen... Lenkin loppu päästä löytyi onneksi puro, jossa koirat kävi juomassa ja kahlailemassa, jotta Lunankin saattoi kuljettaa takaisin päin autossa :)
Tässä vielä muutama rallauskuva kesältä P-pentueen tapaamisesta, kuvat on ottanut Eija Viitanen.
1282673099_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Ulpu (Lunan sisko) ja Nemo
1282673111_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Remu, Lunan veli
1282673665_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Sisko ja sen veli (Pete)
Hyviä kuvia olisi ollut vaikka kuinka, mutta jostain syystä lataaminen oli hankalaa, joten tässä on ne kuvat, mitkä suostuivat tulemaan tänne :)