Käytiin Nemon kanssa ekassa silmätarkastuksessa. Poika oli innoissaan eläinlääkärillä, kuten aina ja ilo sen kun yltyi, kun paikalle tuli muitakin pastoreita. Tulokset ei ollutkaan niin iloisia, sillä Nemon vasemmasta silmästä löytyi papillan hypoplasia/mikropapilla eli vajaakehitteinen näköhermo sekä molemmista silmistä liikaa ripsiä. Tämä ensimmäinen todettiin niin, että eläinlääkäri heilutteli sormiaan silmän edessä ja silmäluomi räpsähti aavistuksen pidemmällä viiveellä, kun terve silmä.
Ollaan taas saatu noottia, että Nemo on ihan lampaankarvassa :D Niinpä aloitin trimmausprojektin viikonloppuna pään alueesta, katsokaa vaikka (huomaa leijonanharja):
1266946486_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Sunnuntain agilityssä oli ihan jäätävän kylmä, mutta sitkeästi treenailtiin. Meillä meni mukavasti takaaleikkaukset sekä keinu ja pöytä remmissä. Nyt Nemo alkoi vähän hoksaamaan keinun ideaa, että siinä voisi vaikka vähän jarruttaa ;) TOKOon ei sitten päästykään tänään, kun pakkasen vuoksi tunti oli peruttu.
P.S. Ollaan kotiuduttu ja täällä "maalla" on taas menty aamulenkit vapaana jäällä. Yksikin päivä kahlattiin ihan urakalla järven poikki niin, että mulla oli lunta reisiin asti. Nemo ovelasti jättäytyi hetken päästä mun taakseni, niin pääsi samoissa jalanjäljissä kevyemmin eteenpäin :) Fiksu poika.