25.3.2018

Kiva Koirakansalainen


Ylpeänä ilmoitetaan: meillä asuu Kiva Koirakansalainen Nemo! Testi oli tänään ja se meni nopeasti, eikä mitään suurempia ongelmia tullut. Nimikin näkyy jo virallisella sivulla. Tässä oma analyysi:


Diplomin saadakseen koiran ja omistajan täytyy suorittaa hyväksytysti kaikki testin 10 kohtaa:
  1. Vieraan ihmisen hyväksyminen
    Koira antaa vieraan ihmisen häiriöttä lähestyä ja jutella hetken ohjaajan kanssa. Koiran on oltava hallinnassa koko suorituksen ajan niin ettei omistajan tarvitse kiskoa hihnasta tai käyttää muita voimakeinoja. - Pyysin Nemon sivulle maahan ja pysyi siinä nätisti ohjaajan kätellessä minua. Ohjaajan lähtiessä pois, Nemo nousi seisomaan, mutta pysyi kuitenkin paikallaan.
  2. Koira istuu kauniisti silitettävänä
    Ohjaajansa kanssa ulkoileva koira sallii ystävällisen vieraan ihmisen koskettaa itseään. - Nemo seisoi mun vieressä ja heilutti häntää, mutta ei riehunut. 
  3. Tutkiminen ja hoitaminen
    Koira antaa vieraan ihmisen – kuten omistajan tuttavan, eläinlääkärin tai trimmaajan – hoitaa ja tutkia itseään. Testiin kannattaa ottaa mukaan oma harja. - Nemo istui mun vieressä, mutta siirtyi sitten ohjaajan eteen seisomaan ja heiluttamaan häntää iloisena huomiosta, ei riehunut.
  4. Vetämättä kävely
    Tällä osuudella todistetaan, että koira on omistajansa hallinnassa. Koira kulkee taluttimessa omistajansa oikealla tai vasemmalla puolella. Seuraamisen ei tarvitse olla tarkkaa. Koiran on myötäiltävä omistajaansa valppaasti myös pysähdyttäessä. - Nemo kulki mukana, mutta haisteli. Käännökset meni molempiin suuntiin hyvin ja täyskäännös pienellä viiveellä. Pysähdyksissä meni hiukan mun eteeni, mutta palasi kutsuttaessa perusasentoon ja istui. 
  5. Ihmisjoukon läpi kulkeminen
    Koira käyttäytyy kohteliaasti jalkakäytävällä liikkuessaan ja on hallinnassa julkisilla paikoilla. Koira saa osoittaa kiinnostusta liikkuvia tai seisovia ihmisiä kohtaan, mutta sen pitää jatkaa matkaa ohjaajansa kanssa osoittamatta ylenpalttista innostusta, arkuutta tai vastahakoisuutta. - Nemo ei ollut kiinnostunut häiriöistä, kulki mun mukana ja haisteli vaan. 
  6. Istuminen, maahanmeno ja paikalla pysyminen
    Koira tottelee ohjaajan merkkiä istua ja mennä maahan sekä pysyy käskystä paikallaan. Koiran täytyy odottaa paikallaan kun ohjaaja kävelee 6 metrin matkan pitkä liina kädessään ja palaa takaisin. Koira on koko testin ajan kytkettynä joko pitkään liinaan tai omaan taluttimeensa. - Tämä oli joka kerta treeneissäkin Nemon bravuuri, ensin sivulle, sitten istumaan-maahan-istumaan ja paikka. 6m on aika pitkä matka, mutta hienosti peppu maassa istui koko ajan ja kun palasin luokse ei liikahtanutkaan! 10 pistettä ja papukaijamerkki :)
  7. Luoksetulo
    Koira tulee ohjaajan luokse 3 metrin päästä kutsuttaessa. - Nemolle helppo juttu, tuli hienosti luokse, muttei tällä kertaa sivulle, kun nenä vei taas. En edes komentanut sen enempää sivulle, kun tiesin, ettei sitä vaadita. 
  8. Koirien kohtaaminen
    Koira käyttäytyy hyvin toisten koirien läsnäollessa. Mukana testissä on ystävällinen apukoira, jota kohti omistaja kävelee koiransa kanssa. Omistajat vaihtavat pari sanaa ja jatkavat matkaansa, jona aikana koira voi osoittaa vähäistä kiinnostusta apukoiraa kohtaan mutta ei saa pyrkiä sen luo tai hyppiä sen päälle. - Lähdössä oli ongelmia, kun Nemon nenä ei meinannut nousta maasta. Seurasi kuitenkin ihan ok ja koirakon kohdalla jäi tuijottamaan toista koiraa hetkeksi (ei ollut treeneissä koskaan kiinnostunut ko. koirasta), mutta meni sitten pienellä viiveellä istumaan (mulla oli jotenkin kädet väärin päin, kun pidin varmuuden vuoksi hihnaa lyhyellä vasemmassa kädellä, koska oikealla piti kätellä. Lopulta pyysin istumaan samanlailla, kun treeneissä eli vasemmalla kädellä nenästä vetäen (vaikkei mitään namia kädessä ollutkaan), sitten onnistui, eikä Nemo istumisen jälkeen ollut koirasta kiinnostunut, eikä ihmisestäkään). Nemo istui siis nätisti kättelyn ajan ja lähti hyvin mun mukana jatkamaan matkaa. 
  9. Koiran reaktio häiriöön
    Koira käyttäytyy rauhallisesti kohdatessaan tavallisia häiriöitä. Testiin valitaan kaksi erilaista näkö- tai kuuloärsykettä, esim. ohiajava polkupyörä ja kolahtava esine. Koira saa reagoida häiriöön, mutta ei mennä paniikkiin tai hyökätä. - Koiran takana pamautettiin kirja maahan, Nemo säpsähti ja alkoi heiluttamaan häntää sekä kuikuilemaan olkansa yli. Ohjaajan juostessa ohi, istui hienosti sivulla ja kun ohjaaja meni kaueampaa ohi uudestaan, niin oli kovin kiinnostunut ja heilutti häntää, mutta istui paikallaan. 
  10. Omistajan odottaminen
    Koiran jättäminen yksin esim. kaupan ulkopuolelle ei ole suositeltavaa. Joskus koiran kuitenkin joutuu jättämään hetkeksi esimerkiksi eläinhoitajan tai trimmaajan luokse. Koira pitäisi pystyä jättämään toisen ihmisen pidettäväksi muutamiksi minuuteiksi. Kokeessa aika on 3 minuuttia. - Jätin Nemon istumaan paikka käskyllä ja menin itse piiloon. En muista, koska viimeksi kolme minuuttia olisi tuntunut niin pitkältä, mun poskia kuumotti ihan hulluna, kun yritin hiljaa kyykkiä hallin toisessa päässä sermin takana. Nemo oli istunut paikallaan ihan viimeisille sekunneille, mutta noussut sitten rauhassa haistelemaan. Nemo pysyi hienosti paikallaan, kun tulin piilosta ja sen luokse. 

Testin jälkeen

Miten sen nyt sanoisi... Läpi meni, kuten pitikin, muttei tämä nyt mitään tokoa ollut todellakaan. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, sillä mitään vinkumista, haukkumista tai päin hyppimistä ei tullut. 

Ekaan tehtävään valmistautuessa Nemo jo nuuski maata ja siinä kiristin hihnaa, jotta sain pojan huomion. Ohjaaja kuitenkin huikkasi, ettei saa kiristää, jotta näkee kaikki reaktiot, kuten ne koiralla tulee. Sen jälkeen en kiristänyt, vaikka se on mulla sellainen primitiivi reaktio, kun en halua koiran yhtään hyppivän ketään vasten tms.


Jännityksen vuoksi en muistanut pyytää opea ottamaan kuvaa hallilla testin jälkeen, joten oli tyytyminen selfieen

Hassua oli huomata, kuinka Nemon luontainen draivi yhdessä tekemiseen oli kokonaan poissa, kun ei niitä nameja tullut. Haisteli tylsistyneenä ja kantoi häntää tavallista alempana, vähän hölmistyneenä, että eikö täällä hallilla tällä kertaa tapahdu mitään kivaa. Muuten oli kuitenkin reipas hyväntuulinen oma itsensä! 

Ennen testiä jännitti taas ihan vietävästi! Jälkeen päin oikein naurattaa, kun kyse oli kuitenkin tutusta paikasta ja ihmisistä sekä koirista. Hallissa kyllä heti jännitys meni menojaan ja olin ihan huumori mielellä liikenteessä, kun tiesin, ettei mitään ylipääsemätöntä pitäisi tulla, se on vaan sitten tuurista kiinni, keksiikö Nemo jekkujaan vai pysyykö naama peruslukemilla.


Yhteislenkillä


Tahtia olisi taas pusututtanut, tällä kertaa Nemon kanssa

Nemo sai testin jälkeen pihalla nameja ja tietysti testin aikana paljon kehuja. Heitettiin tallireissu samalla matkalla ja pysähdyin kaupassa, josta otin itselleni välipalaa ja Nemolle herkkulihatikun, minkä sai heti autossa kokonaisena. Illaksi on vielä nappulan sekaan Cesarin märkäruokaa, nam. Poika on niin palkkansa ansainnut! <3

Tässä kurssikaverit, jotka läpäisivät testin: 

25.3.2018 - Koirakoulu Vuhuu, Tampere

Bright Eyes Larus, "Late" (labradorinnoutaja), Sanna Jarva
Karhunpesän Rento-Roope (eurasier), Anna Pajunen
Mahottoman Sumuinen "Sumu" (labradorinnoutaja), Tiina Söderberg
Peatdigger Quinlan "Nemo" (parsonrussellinterrieri), Anna Rekonen

Maalla on mukavaa, hiirenjälkiäkö...

3 kommenttia:

  1. Niin tiesin, että Nemo on kiva koirakansalainen. Luulisin, että Essikin selviäisi melko hyvin tuosta. Vetämättä kulkeminen voisi olla ajoittain vaikeaa. Ihmisistä Essi tykkää, varsinkin lapsista. Ja on niin hoitomyönteinen. Essi on aina ollut aika taipuisa tyyppi, jolla kumminkin ne tietyt sietorajat on joissain asioissa. Innostuessaan jostain hän pistää joskus vähän överiksi ja silloin reuhoo ja riekkuu. Yleensä siihen tarvitaan kyllä lelu. Kiva testi tuollainen. Onhan se hyvä tietää, vaikka itse luulee tuntevansa oman koirun, saattaa se joskus silti yllättää. Ja silloin on hyvä osata reagoida oikein.
    Ihana Nemo, todellinen herrasmies. Terkkuja sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos terkuista, meni perille! Ihana Essi, varmasti pääsisi testistä läpi :) Tuo kuulostaa niin tutulta, kun innostuessa menee överiksi. Ne taitaa olla niitä kuuluisia parsonpamauksia ja meillä ainakin nousee välillä desipelit, kun todella innostuu. Rapsuja sinne!

      Poista
  2. Minkälaisessa ympäristössä teillä tämä testi pidettiin? Olen ollut kahdesti KKK-testissä ja kumpikin niistä oli syrjäisellä parkkipaikalla metsän keskellä, jossa ei näkynyt eikä kuulunut ketään muita kuin testissä olijat. Itse olin vähän pettynyt, koska jos ja kun testin tarkoitus on testata yhteiskuntakelposuutta, pitäisi testipaikankin olla edes vähän todenmukaisempi.

    VastaaPoista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!