18.5.2015

Skyn kuulumisia ja kisoja

Olipas ihana viikonloppu, kun saatiin Nemon kummitäti kylään. Koirien, hevostelun, herkuttelun ja tyttöjen juttujen merkeissä hujahti aika nopeasti. 

Vähän Skyn ehdoilla tässä nyt mennään, kun poika asustelee väliaikaisesti äitini luona, kunnes uusi koti löytyy. Poika ei ole tottunut olemaan yksin siis ilman koirakavereita ja ihmisiä (jommat kummat riittää), joten jonkun on koko ajan oltava seurana, päivisinkin. Ollaan kyllä treenattu yksinoloa, eikä ole haukkunut yhtään, mutta vasta mennään minuuteissa. Sky on osoittautunut helläksi pusuttelijaksi, joka tykkää pääasiassa pötkötellä kotosalla, leikkiä vähän pallolla ja herkutella hillitysti. Yöt nukkuu sikeäsi omassa pedissä sängyn vieressä. Omaan makuuni poika on huomattavasti helpompi, kun kukaan meidän kolmikosta kotona... :P

Lenkeillä kulkee kivasti hihna löysällä. Vastaan tulevat koirat haluaisi moikata, mutta toistaiseksi on menty ohi ja toisille on pitänyt haukahdella. Tyhjässä koirapuistossa käytiin myös pyörähtämässä, Sky ei kauhean montaa spurttia ottanut, kun maassa oli niin mielenkiintoisia tuoksuja ja kuoppaa piti vähän kaivaa. Skyn kynnet tuli leikattua ja vähän karvaa saksittua. Taisi poika siinä kynsienleikkuu kohdassa vähän kuorsata, kuten omatkin koirat kotona ;)


Sky sylissä <3

Lunankin trimmi tuli vihdoin viimeisteltyä, enkä taas muistanut, kuinka sievä tyttö sieltä alta paljastuu <3 Luna on ehkä inasen saanut lihasta, joten omaan silmään on kovinkin simpsakka tyttö nyt. Vähän ehkä harmittaa, ettei tullut ilmoittauduttua mihinkään näyttelyyn. 

Nemon kanssa kisaltiin agilitya sunnuntaina Hervannassa neljän radan verran. Kisat meni tosi hyvin, lukuunottamatta ekaa rataa, joka oli 'hallitumpaa kaaosta' eli siis Nemo oli aivan pommi, ylikierroksilla, mutta kun tiesin sen etukäteen, niin jatkoin vaan rataa ja saatiin muutamia onnistumisia, vaikka tuli kaikki klassiset lentokeinut yms. A:n kontaktille palautin pojan (tyytyväinen itseeni!), kun tämän tuomarin ohjeen mukaan siitä sai vielä jatkaa radan loppuun.

Muut radat oli ihan superhyviä (pystyin kehumaan Nemoa jokaisella näillä radalla kesken kaiken, siitäkin tyytyväinen itseeni!). Toisella radalla tehtiin täysillä, kunnes ennen loppusuoraa Nemo karkasi kontaktilta ja juoksi väärään putkeen (hyl). Kolmannelta tuli ainostaan 5vp vaikeasta keppikulmasta ja viimeisellä radalla myöskin 5vp, kun rima putosi. Putoamiseen johti ehkä se, että olin hyppyjen valssikuviossa aavistuksen myöhässä. Olen niin superhybertyytyväinen meidän yhteistyöhön Nemon kanssa <3 Nyt täytyy alkaa katselemaan kiireesti seuraavia kisoja, kun on hyvä tatsi päällä :)

 
Nemo kummitädin kaikussa

Aloitin muuten opettamaan koirille rauhoittumista, kun sain siitä vinkin kaverilta! Tätä kuulemma tehdään paimenkoirien kanssa. Pyydän siis koiran maahan, silittelen sitä ja käskysana on rauhallisella äänellä 'rauha', kun ovat nätisti paikallaan, niin annan lipaisun maksamakkaratuubista, oi mitä herkkua! Saa nähdä, saadaanko/koska saadaan tämä käytäntöön Nugalla agilitykentän laidalla vuoroa odottaessa. 


<3
 
Hyvää uutta viikkoa! Toivotaan, että tulevana viikonloppuna Sky pääsee uuteen kotiin :) Yhteydenottoja on tullut monta.

2 kommenttia:

  1. Sky löytää varmasti sen oikean kodin, niin sympaattiselta ja mukavalta nuorelta mieheltä hän vaikuttaa <3
    Onnea vielä tosi isosti hienoista kisatuloksista Nemon kanssa! Niin se on aaltoliikettä tuo agility, edellisviikonlopun pohjamudista nousit sinäkin nopeasti parempiin fiiliksiin ;-) Tästä on hyvä jatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sky on kyllä niin ihana pikkumies <3

      Kiitos onnitteluista! Joo, ihmeesti sitä taas fiilikset muuttui lennosta. Olin varmaan sen verran sisuuntunut kaikesta, etten antanut Nemon kauaa pelleillä ;) Tai sitten se oli se uusi maksamakkaratahna, mikä sai Nemon kuulolle :D

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!