12.5.2014

Neljän ison touhuja


Kaupunkipuudelit ja lintukoira

Pentutouhuissa on vierähtänyt aikaa, mutta olen ehtinyt myös isojen kanssa touhuamaan kaikenlaista, ehkä enemmänkin, kun tavallisessa arjessa. Muutama viikko jäi agilitytreenejä väliin, mutta viime viikolla päästiin ekaa kertaa Mutalaan ulkokentälle poikien kanssa. Oli ihan mahtavat juoksutreenit, pojat tykkäsi ja tein muutaman itseni ylityksen siksak-juoksusuoralla, vielä kotiin tullessakin paita oli märkä. Niinä viikkoina, kun ei ehditty oikeisiin treeneihin käytiin vapaaharkkamassa Pirkkalan kentällä ja mukana oli myös apuohjaaja veljentyttöni, joka vallan mallikkaasti juoksutti kaikki kolme koiraa. Palautuslenkki tehtiin metsässä. 

Etenkin Nemo on päässyt vapaana kirmaamaan, mutta myös Luna ja Nuga ovat päässeet viikottain tallilla maneesiin rymyämään sekä kertaalleen pitkästä aikaa koirapuistoonkin. Siitä olisikin pitänyt saada videokuvaa, kun Luna veti häntä ässällä rallia puistossa ja pojat ei meinanneet pysyä perässä! Puistossa oli myös kiva syödä ja vetää keppejä, seistä ison kiven päällä ja kaivaa suurta kuoppaa niin, että Lunasta ei näkynyt lopulta muuta, kun hännän pää.

Käytiin myös iso-mummulassa treffaamassa Rokia ja tehtiin jälleen perinteinen pitkä metsäautotielenkki. Sen verran oli hyviä hajuja, että niitä nuuskuteltiin ilmasta ja nuuskutus kävi muutenkin kuumana, joten en tohtinut koiria vapaaksi päästää. Kaiken päälle on ollut hienoa, kun meillä on rampannut vieraita, vaikka isot on olleetkin pääosin toisessa huoneessa/bokseissa/autossa, mutta tuttujen ja russeli-ihmisten kanssa on tietysti saanut tutustua ja päässyt rapsuteltavaksi. 



Roki poika kotipihassa

Lunalla on ollut ilmeisesti kevättä rinnassa, sillä se on saanut villikohtauksia välillä ulkona, vaikka mun mielestä ei ole ollut yhtään mitään ihmeellistä. Kauheeta huutoa ja ryntäilyä hihnassa, sisällä on kuitenkin ollut nätisti. Tietysti myös linnut ja rusakot ovat kiinnostaneet... Niin Anskuakin, jolla on ollut kova veto päällä ja hihkumista rusakon nähdessään. Ansku on myös tunkenut itseään väkisin meidän tien varressa oleviin salaojaputkiin. Jos ei olisi ollut hihnassa, niin sinne olisi moneen kertaan jo hulahtanut, etenkin isoin putki houkuttaa ja välillä on neidistä vaan peppu näkyvissä ;) 



Ansku ja Nemo pihassa (nurmikko vaatinee ehostusta...)

Trimmasinkin Anskun tässä viikonloppuna ja karvan alta kuoriutui suloinen tyttö, ihan isänsä (Nemon) näköinen. Pohjavilla lähti paikka paikoin, mutta kasvaahan se taas takaisin, sen verran karvaa on omasta takaa ;) Sama projekti olisi myös Nugalla edessä, josko vaikka huomenna jaksaisi sen aloittaa. Olen saanut taas nukuttakin, kun Seppo on ottanut Anskun aamuisin viereensä sänkyyn, siinä tyttö koisaa tyytyväisenä niin kauan, kun mekin.  



Ansku, iloinen papukaija

Pentujen nimet päätin tänään ja lupaan ne huomenna julkistaa... Keväistä viikkoa kaikille, aurinkoa kaipaillaan ainakin Pirkanmaalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!