23.5.2014

6. viikkokatsaus



Kaikki sammummaisillaan olkkariin


Vilkas haastaa Mäyrää leikkimään


Vilkas ja kruunu


Väritön (nalle <3)


Tyttö pahanteossa ;)


Mäyrä messissä


Väritön tsekkaa naapurin lepertelyjä


Pennut tahtoo syliin


Yllätys nukkuu videokamerateline tyynynään


Musta nukahti ensimmäisenä


Unessa keskellä pihaa

* Pennut on syöneet nappulan seassa raejuustoa ja tonnikalaa
* Liikkumisen tarve on selvästi suurempi, pennut on päässeet päivittäin ulos ja lisäksi pentuhuoneeseen sekä alakertaan juoksemaan
* Kynnet on leikattu
* Pennut on tottuneet kaikenlaisiin ääniin pihalla ja sisällä on tarkoituksella imuroitu, mopattu, pyöritetty astianpesukonetta, kolisteltu kaapin ovia ja pudotettu pöntön kansia
* Yllätykseksi keltainen tennispallo on ollut jännä ja kiinnostava, mutta voi sitä riemua, kun on uskaltanut koskea palloon, sen perässä on kirmattu
* Pennut kokeilevat hampaillaan ihan kaikkea mm. varpaita, sormia, johtoja, verhoja, listoja
* Pennut on nähneet portin takaa meidän kaikkia aikuisia koiria
* Ansku on lähtenyt omaan kotiinsa ja ollut tutuista ympyröistä kovin ilahtunut
* Ansku on myös käynyt kylässä kotitutumisensa jälkeen ja vähän innostunut leikkimään pentujen kanssa pihassa
* Pennut on sirutettu ja eläinlääkäri tarkastanut
* Boksissa on matkustettu joka päivä alakertaan ja sinne pennut on välillä hakeutuneet, kun tulee uni
* Autolla on myös ajettu 15min matka eläinlääkärille, pientä vikinää oli aluksi, mutta se loppui ja takaisin päin tulivat hiljaa
* Pentuja on käynyt katsomassa perheet Vantaalta, Helsingistä ja Ylöjärveltä, mummu ja Anskun porukka
* Pennut painaa nyt noin 1,5kg
* Tytöllekin taitaa olla sopiva oma koti
* Pennut on edelleen maailman suloisimpia, mutta samalla aika vauhdikkaita riiviöitä porukalla sisätiloissa :)

2 kommenttia:

  1. Voi itku, täällä mä taas huokailen. Tuo tyttä ja Mäyrä on kerrassaan mun sydänmurskurit, vaikka ihania ovat muutkin.
    Voin vaan kuvitella kuinka mukavia aikoja on perheisiin tulossa. Tuo kööri kun lähtee maailmalle, sitä on vipinää ymäri pirkanmaata.Ihanaa !!!
    Onneksi mulla on tää oma rinsessa täällä rutusteltavana, muuten peris minut hukka tai joku muu karsea otus.
    Terkkuja sinne ja suukkosia pennuille ja halirapsut upeille koiruillesi.

    VastaaPoista
  2. Miten noi karvasimmat aina iskeekin eniten sydämeen <3 Vipinää tosiaan, joka kodissa! Essille mahdottomasti rapsutuksia ja pusuja :)

    VastaaPoista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!