20.1.2018

Palvelua heti-mulle-nyt

Ei tämä kulunut arkiviikkokaan mikään kovin helppo ole ollut :P Kun mies pitää etäpäivää, niin koirat ovat ihan tyytyväisiä, mutta tavallisten toimisto työpäivien jälkeen on aika hulinat, kun kaikki 7 karvaista haluaa palvelua heti-mulle-nyt. Anteeksi naapurit, välillä desipelit nousee kiitettävästi, myös minulla ;)


Ekaa kertaa ulkoilemassa

Pienimmät karvaiset ovat näistä siis ne helpoimmat! Ruokaa kyllä kitisevät, mutta se alkaa yleensä vasta siinä vaiheessa, kun ruokalautasta jo tuodaan nenän eteen. Siihen asti malttavat odottaa vuoroansa nätisti. Pahimmat riiviöt ovat itse Helmi mamma ja hänen pappansa Nemo. Taitaa molemmilla olla vähän tylsää välillä ja jekut mielessä.
Helmi siis ilmoittaa haukahtelemalla alakerran koirien äänistä ja lisäksi yksin jäädessään, mutta onneksi se loppuu nopeasti, kun huomaa, että meidän on töihin lähdettävä. Nemo jatkaa viime lauantaina aloittamallansa linjalla eli etuovella haukutaan, kun lenkitän Helmiä... Yllättäen nämä kaksi meidän riekkupetteriä Luna ja Nuga käyttäytyvät! Ihmeiden aika ei ole ohi. Toki jotain hyvin pientä kitinää voi olla odotellessa, mutta tässä sen näkee, että nämä ns. ainoat koirat (ainoat lapset :D) ei aina osaa ottaa muita huomioon :D Lauman nuorimmat taas ovat tottuneet, että ovissa, lenkillä, treeneissä, autossa ja ruoan kanssa täytyy malttaa mielensä ja vaan hyvällä käytöksellä saa haluamansa.


Santa Baby


Rumpalipoika


Lumi lentää...


Tuumaustauko


Frosty


Touhua täynnä

Kaoottisen viikon päälle viikonloppu on ollut ihana! Perjantaina heti töiden jälkeen käytiin lenkillä Helmi, Nemo ja Nuga. Mamma lenkkeili mielellään porukassa ja pojista etenkin Nuga oli innoissaan naisseurasta. Saivat siinä kirmailla flexeissä keskenään haistelleen ja spurttaillen kaikki kolme.  (Lunakin pääsin mukaan, kun välissä käytiin Helmi pudottamassa kotiin ja otettiin Luna vaihdossa lenkin jatkolle. On noi nartut niin käteviä, kun eivät talvikelillä halua lenkkeillä yhtä pitkästi, kun pojat ;). Illemmalla Helmi pääsi lempipuuhaansa eli autoajelulle Hämeenpuistoon, kun mieheni heitti minut teatteriin työporukalla. Tarkkana seurasi kaupungin hulinaa repsikassa.


Iski väsy


Baby unessa


Frostykin on simahtanut

Tänään sitten pennut pääsivät ensimmäistä kertaa ulos pihaan ja lumelle! Ensin nököttivät boxissa ihmeissään, kunnes Frosty ja Baby tulivat luukulle nuuskimaan ja nopeasti kastelivat tassunsa palaten boxiin. Rumpalipoika pysyi tässä vaiheessa taka-alalla, mutta kun lopulta nostin ne lumelle, lähti se ensimmäisenä tutkimaan maata häntä pystyssä ja heiluen. Lopulta kaikki tepastelivat ympäriinsä ja kun nostin ne sisälle, niin palasivat juosten ovesta uudelleen pihalle. Huomenna jatketaan harjoituksia taas päivännäöllä.


Aina paikalla


Päiväunet


<3

Meillä on käynyt myös vauhdikkaita vieraita pitkin viikkoa ja pennut ovat kirmanneet onnellisena alakerrassa. Leikin päälle on ollut mukava nukahtaa lasten (ja aikuisten) syleihin. Tänään tosin toiset vieraat otettiin vastaan nukkumalla ja lähes koko vierailun ajan vedettiin sikeitä, mikä tietenkin tarkoitti, että illalla otettiin hepulit ruoan päälle omassa huoneessa. Saatiin tuliaisiksi mm. tennispalloja ja ne olikin hauskoja pienten mielestä, kun sai juosta perässä ja vähän retuuttaa. Viime viikolla uusina leluina kotiutettiin Ikeasta pieniä pehmorottia. Ne sopivat hyvin pienten suuhun ja niitä on kiva nakertaa, retuuttaa ja kantaa reteästi paikasta toiseen.

Helmi on muuten ihan 10+ lapsivieraiden kanssa. Se ei ole hulinasta millänsäkään, käy morjestelemassa kaikki rauhallisesti ja menee sitten maate johonkin sivummalle. Välillä käy tarkistamassa, että pennuilla on kaikki ok. Mun ei tarvi olla koiraperheiden kanssa huolissani, kun tiedän, että aikuiset klaaraa lapset ja Helmiin luotan 100%. Kätevästi voin samalla laittaa kahvit tippumaan keittiön puolella.


Yritetään tässä sinnitellä hereillä


Rumpalipoika unessa


Babylla on hyvät unenlahjat

Pennut ovat joutuneet myös tassupesulle parina päivänä ja niiltä on tarkastettu kynnet, turkki, suu ja korvat.

Huomisen agendassa on Helmin trimmi ja kynsien leikkaus sekä pentujen kynsien leikkaus ja jos ne seisotuskuvat onnistuisi miehen avustuksella. Tänään ei oltu samaan aikaan kotona valoisalla. Voi itku, kun tästä kolme viikkoa eteenpäin olisi koko ajan viikonloppu tai vapaata ja ehtisi vaan peuhaamaan pienten kanssa valoisalla. Nyt jo nousee pala kurkkuun, että näistä ihanista pienistä pehmeistä täytyy luopua ;) <3

Luksusta muuten, kun Helmi kävi tänään oman perheen kanssa lenkillä, kun he halusivat tyttöä viedä. Käytiin me sitten kimpassa toinenkin lenkki illemmalla, mutta meidän koiralaumaa saa lenkittää niin paljon, kun ikinä jaksaa, ne ei hyydy koskaan. Aina valmiina ulkoilemaan!

Helmille on vaihdettu kuluneen viikon aikana tavallinen nappula asteittan pikkuhiljaa. Mamma on vähän turhankin hoikassa kunnossa, vaikka saa tavallista enemmän nappulaa, Nutrolin öljyä, lihaa, purutikkuja ja pentujen nappuloiden jämät useamman kerran päivässä. Eiköhän se kuitenkin lähde tuosta pikkuhiljaa palautumaan, kun imetys lakkaa. Huomaa, että pennut ovat alkaneet juomaan enemmän kupista vettä, kun maitoa ei enää tulee samaan tahtiin kun ennen.


Karvainen poika


Vähän vähemmän karvainen tyttö

Pennut on parhautta, kuten yksi poikalapsi totesi meillä käydessään <3 Toivottavasti palaamme huomenna seisostuskuvien merkeissä :) Ihanaa lauantai-iltaa!

P.S. Tänään Rumpalipoika oli koko porukan vauhdikkain ja jännästi laumalla menee nuo nukkumiset ajoittain ristiin. Yleensä tyttö nukahtaa ekana ja pojat painii vielä puoli tuntia päälle. Sitten, kun pojat alkaa kuukahtaa, niin tyttö jo heräilee ja alkaa hyökkiä veljiensä kimppuun. Tänään myös Rumpalipoika oli eri rytmissä ja ekojen vieraiden kanssa toppuuteltiin sitä hyökkimästä ja seuraavien vieraiden kanssa sitten niitä muita hyökkimästä Rumpalin kimppuun :D

14.1.2018

Vaikea viikonloppu

Viikonloppu on ollut Nemolle vähän vaikea :D Lauantaiaamuna poika oli täynnä virtaa, eikä malttanut pysyä hiljaa, kun lähdettiin Helmin kanssa perinteiselle lyhyelle aamulenkille. Meidänhän oli sitten palattava hetimmiten tarpeiden teon jälkeen takaisin, kun poika louskutti eteisessä täyttä häkää... Ei muuta, kun Helmi yläkertaan, omat koirat pihaan pissalle ja hihnoihin odottamaan eteiseen, pennuille ruokaa ja kun vihdoin kuukahtivat pesäänsä, niin oman lauman kanssa 1h lenkki, jonka jälkeen Helmi uudestaan jaloittelemaan. Onneksi olin saanut kunnon unet alle, niin huumori riitti tähän tsempaloon ;) (Mies oli lähtenyt jo klo 6 pelireissuun ajelemaan, joten hänestä ei ollut lisäkäsiä hässäkässä). 


Nemo ja Helmi lenkillä


Yhteinen sävel

Nemo pääsi myös pentujen katsojien syliin, rapsutuksiin ja kahvipöytään kerjäämään, jonka jälkeen tehtiin taas lenkki Nemon ja Helmin kanssa (ja hetken päästä tietty myös Lunan ja Nugan kanssa). Tämän rumban jälkeen olin päättänyt ottaa vähän omaa aikaa ja piipahtaa parissa kaupassa mm. Ikeassa hakemassa pentupakettiin jtn pehmeää ;) Noh, mitä tekee Nemo, seisoo pää ulko-ovessa kiinni ja on taas ihan lentoon lähdössä, lue: hyppii kahdella jalalla ja lyö hampaita yhteen (kerjää/komentaa pilke silmäkulmassa näin ruokaansakin ;). Eli eipä siinä muu auttanut, kun ottaa Nemo auton perään takki niskassa shoppailureissun ajaksi, huh. Siellä kyllä viihtyi oikein tyytyväisenä kuorsaten. 


Pieni ja suuri (meidän karvakasat) <3 <3

Tänään olen vienyt koiria eri kokoonpainoilla ulos ja osa on päässyt laatuaikalenkeille kera namien & temppujen. Josko se vähän rauhoittaisi näitä villiviikareita ;) Loppupeleissä Nemo on ollut joka lenkillä mukana (no, kun se seisoo koko ajan siinä etuovella) eli on käynyt heittämässä 4x20-30min lenkit. Sisälle se on täytynyt joka lenkiltä komentaa ja ihmettelin myös sitä, ettei ole enää erityisen kiinnostunut Helmistä (mikä on luojan kiitos hyvä asia), joten äsken vasta välähti, lähistöllä taitaa olla juoksuinen narttu ja sillä the päivät :D Muuten Nemo ei narttuja noin tosissaan noteeraa. 


Helmi kerällä kyljessä <3

Pennut olivat eilen ekaa kertaa hereillä melkein tunnin yhtä soittoa vieraiden kanssa puuhaillen. Lelut saavat kovaa kyytiä ja pentuhuonetta tutkitaan ympäri ämpäri tarkasti. Kohta on aika siirtyä alakertaan isommalle alueelle. Helmi on myös kertaalleen leikittänyt pentuja, se jos joku oli hellyyttävää katsottavaa! Heittäytyi kyljelleen/selälleen ja antoi pentujen peuhata kyljessä jonkun aikaa. Hellästi muka otti niitä hampailla ja tökki kirsullaan <3

Pentujen kynnet tuli leikattua ja olipas se nopeata ja helppoa tosiaan tavallisilla kynsisaksilla. Hommaan ei montaa minuuttia mennyt, kun pennut olivat leikin päälle jo väsähtäneitä. Ruokakertoja päivässä on alettu lisäämään ja pennut ovat maistelleet nappulan lisäksi jauhelihaa, kermaviiliä ja piimää. Seuraavaksi kokeiluun pääsee raejuusto. 


Boxissa on ruuhkaa


Ja sinne on hyvä nukahtaa, tuumaa Baby


Frosty


Rumpalipoika


"Leiki mun kans"


Turvapaikalla ;)


Äitin possu saa kyytiä (on se ihan ehjä, ei noin pienet sitä vielä rikki saa :)

Hyvää alkavaa uutta viikkoa!

P.S. En ole onnistunut saamaan hyvälaatuisia kuvia pennuista sisätiloissa järkkärillä, kun liikkuvat jo vauhdilla, pentuhuone on pieni ja valaistus huono. Kännykkäräpsyt on melkein parempia, vaikka ei nekään liikkeessä pysy mukana. Täytyy yrittää tulevana viikonloppuna olohuoneeessa/pihassa, jos onnistuisi. Toisaalta aika vähän olen yrittänytkään, kun olen mieluummin elänyt hetkessä <3

10.1.2018

Luonneanalyysi...


Tyttö väsähtänyt ruoan ja leikin päälle


Tyttö nukkuu jo, pojat tulossa kans syliin


Sleeping beauty, huomaa pienen tassun roikotus yli laidan


"Mekin tullaan syliin"


"Minä en millään malttaisi nukahtaa"


Unikeot kasalla

Ah, mä niin rakastan pentujen kanssa puuhailua! <3 Kaikki työstressi ja kiire häviää, kun istahtaa pentuhuoneen lattialle ja alkaa seuraamaan pienten touhua. Ovat kyllä ihan parhaassa iässä, touhukkaita pieniä, jotka tulevat luokse hännät heiluen ja hampailla hellästi tutkien maailmaa. Varpaan, sormen tai lahkeen sijaan on tarjottu leluja ja kyllähän ne jo narulelusta tarraa kiinni + maistelevat. Tänään ensimmäistä kertaa oli hennon vetoleikin tuntua. Pennut kutsuvat myös toisiaan (ja minua) leikkiin pylly pystyssä ja pientä pomppimistakin on nähty (tuli vähän parsonin iltavilli mieleen). 

Sitä jaksan ihmetellä aina vaan, kuinka nopeasti nuo pienet kasvaa! Kuvien välillä on pari päivää siis tämän tekstin yläpuolella olevat ja tänään otetut alapuolella. Onhan ne taas jo erinäköisiä vesseleitä <3 Pienen pienet hampaat tuntuivat jo sunnuntaina sormea vasten ja tänään ne vähän näkyvät pilkistävän ikenien reunasta. 

Helmi tuntuu olevan tyytyväinen eloonsa. Tänään paineli töiden jälkeen pidemmälle lenkille (noin 15-20 minuuttia) ja nautti selvästi haistelusta & lumikasojen tutkimisesta. Hyväntuulisena sitten kotiutui yläkertaan vauvojen kanssa ja oli perinteisen iltapäivä luun aika. Meillä koirat odottavat aina työpäivän jälkeisen lenkin päälle jotain pientä pureskeltavaa. Se tuo itselle muutaman minuutin rauhan vaihtaa vaatteet ja/tai tehdä välipalaa itselle.


Frosty the Snowman


Little Drummer Boy


Santa Baby

Olen niin ihastunut näistä jokaiseen pieneen <3 <3 <3

Frosty the Snowman vaikuttaa tällä hetkellä kaikista rohkeimmalta ja touhukkaimmalta (toki se on ollut koko ajan päivän pari edellä muita kehityksestä, silmät aukesi ensimmäisenä jne). Sen häntä heiluu ihan vimmatusti ja pistelee muina miehinä menemään liukkaalla parketilla, tutkien äidin juomakippoa ja käyden kertaalleen pentuhuoneen ulkopuolella. Viihtyy myös hyvin sylissä ja hakeutuu syliin häntä heiluen. (Jotenkin tästä tulee mieleen meidän Nemo, joka lähti myös liukkaalle lattialle ainoana painelemaan, lässähtäen lopulta x-asentoon masulleen ja pappaansa (Frostwood Flying Ace) morjesteli ensimmäisenä rohkeana koko pentueesta).

Little Drummer Boy on syötävän söpö ja näyttää, että siitä tulee karvainen pikkumies. Se touhuilee etenkin veljensä kanssa painien ja leluja maistellen. Poika on kova syömään ja viihtyy lautasella pisimpään koko ajan syöden (kaksi muuta poikkeilee syönnin lomassa muualla seikkailemassa) ja sen masu onkin ihan pumpuralla nappula-aterian jäljiltä. Pikkuinen painelee rohkeasti myös liukkaalla lattialla, äitinsä boxissa ja boxin metallisen ristikon päällä (täällä treenataan jo agilityjuttuja ;) Pitää uskaltaa kulkea kaikenlaisten materiaalien päällä). 

Santa Baby on porukan rauhallisin, se ääntelee hieman hillitymmin ruoan perään, kun pojat. Nappularuoka ei ole sen suurinta herkkua, vaikka sitäkin vetelee reippaasti, mutta kärkkyy samalla äitinsä maitoa ja tarttuukin hanakasi porukan isoimpana äidin seisovaan maitobaariin kiinni. Ruoan päälle tyttö leikkii siinä missä pojatkin ja maistelee mielellään varpaita, mutta simahtaa sitten ensimmäisenä kiiveten syliin. Siinä nukkua pussuttaa tyytyväisenä <3

Näistä ei kuitenkaan voi vielä päätellä koko totuutta. Oikeat luonteet alkavat tulla näkyviin noin kuuden viikon kieppeillä, parin viikon päästä. (Edellisessä pentueessa aluksi porukan pienin ja rauhallisin poika on nyt isoin ja lujatahtoisin, ihana Milo <3).

Mukavaa talviviikon jatkoa! Täällä jatketaan huokailua vaaleanpunaisten silmälasien läpi ;) Tosin energiaa voisi jostain napata vähän lisää, joka ilta väsyttää ihan huolella jo klo 20.


P.S. Niille, jotka eivät seuraa meitä Facebookin (Nemon Seikkailut -ryhmä) kautta, niin pennuille on tilattu tällaiset:

Jee, jee! Meillä on huippu ihana iskä ja se sponssas meille ihka ensimmäiset kaulapannat 😍 Nää on Vinhan käsintehdyt, saadaan vähän bambia ja kettua koristeeksi. T. C-pennut (Santa Baby, Frosty the Snowman ja Little Drummer Boy)


6.1.2018

Kolmeviikkoiset

Uusi vuosi 2018 on lähtenyt iloisissa merkeissä käyntiin. Perus pentuarkea mennään ja Helmi mammakin on alkanut nukkumaan öisin, mikä piristää kummasti mieltä ;) 


Repesin, kun Helmi oli tuonut siili unilelunsa mun tyynylle, vaikka mamman pitäisi nukkua vauvojensa kanssa pentuhuoneessa

Kylässä on tällä viikolla käynyt äitini ja veljenlapset 15v tyttö ja 8v poika. Kovasti hoitivat pieniä punniten, sylitellen ja jauhelihaa syöttäen. Lisäksi tänään sain vieraaksi pentujen isän omistajan Sinin ja parsonisti ystäväni Hannan. Oli niin ihanaa lellutella porukalla pieniä ja puhua suut silmät täyteen koirien ja tyttöjen juttuja. Kiitos Sinille myös pentujen kynsien leikkuusta! Aina oppii jotain uutta siis kynnet saa helpoiten leikattua tavallisilla ihmisten kynsisaksilla. Olen aina näpertänyt niitä ihmisten kynsileikkureilla, jotka on meillä vähän tylsätkin. Veikkaan, että nyt alkaa homma sujumaan nopeammin. 

Hannan kanssa jatkettiin vielä perinteiselle koirakaverilenkille parsonien Mimmi (13v), Martti (7v), Nemo (9v), Luna (7v) ja Nuga (6v) kanssa. Tehtiin tunnin reipas lenkki Härmälän rantaan, Härmälä camping ympäri ja omakotitaloaluetta sekä puistoja pitkin takaisin. Lenkin jälkeen maistuu aina myös siivet, kuten tamperelaisilla on tapana ;) Olin niin tämän tarpeessa. Nyt tuntuu, että sekä mamma, että pennut ovat aika väsähtäneitä ja oma laumanikin pilkkii tyytyväisinä kaverilenkin ja perinteisten iltaluiden jälkeen.


Unta riittää sikinsokin


Äiti pesee (Little Drummer Boy)


Seisova pöytä (joo, joo, kyllä mä sen Helmin vielä trimmaan)


Rennosti maitobaarissa (Santa Baby)

Viikolla pennut täyttivät kolme viikkoa eli saivat matolääkkeen (+ koko muu lauma), maistelivat kädenlämpöistä jauhelihaa sekä liotettua nappulaa ja pentulaatikkoon laitettiin pieni vesikippo. Kiinteä ruoka on maistunut erittäin hyvin, selvästi sukuunsa tulleita ;) Tarpeet tekevät pääsääntöisesti lehdelle, etenkin tyttö ja Helmi pitää pentulaatikon edelleen uskomattoman puhtaana! Pentulaatikkoon on myös laitettu oviaukkoon keskikokoinen levy, sillä pennut pääsevät jo pelkän reunan yli koko huoneeseen. Niin ne kasvaa!

Pennut eivät vielä kerralla kauaa jaksa olla hereillä. Se on sellainen 15-30min ja sitten on taas päikkäriaika. Kovasti leikkivät pienen hetken kerrallaan ja hännät heiluvat. Sellaista parsonille tyypillistä: otetaan koko kaverin alaleuka suuhun, hypitään niskaan, hypätään vasten, purraan selästä jne. Hyvin pehmeitä ja haparoivia ovat otteet, joten aika hupaisaa katsottavaa. Pojat myös haukkuvat ja murisevat varsinkin mammalle, jos ei ruokaa ala kuulumaan. Tyttö on hieman rauhallisempi (ainakin toistaiseksi), mutta on sieltäkin tänään kuulunut ekan kerran samaa pientä mielenosoitusta :) <3


Leikitään (etualalla Frosty the Snowman)


Pientä kähinää ja etualalla haukottelua


"O-ou, toi täti taisi huomata, että me pojat pussaillaan"

Virittelin yläkerran porttiin kompostiverkosta nippusiteillä esteen, etteivät pennut putoa portin välistä rappusiin (osaan mäkin jotain remonttihommia tehdä :D). Tällaista probleemaa ei ole ollutkaan aikaisempien pentujen kanssa, pelkkä pahvi oviaukossa on riittäänyt, mutta Helmi mamma ei halua mitään esteitä, tökkää ne kuonollaan sivuun ja pentuhuoneen ovikin pitää tosiaan olla mielellään auki. Toki sitä pidetään yöt ja työpäivät kiinni.


Nemo, pikkuisen onnellisena, mummun sylissä

Loppuun vielä viime vuoden 2017 highlights:

1. Pentusuunnitelma ja C-pennut
2. Persoonallisuustestipäivä
3. Tartton matka

Koiraelämän 2017 merkittävimmät:

1. Pentusuunnitelma ja C-pennut
2. Agilityn kisauran lopetus, tilalla dobo, rallytoko, mätsärit
3. Onnidog koiraleiri


Parhautta <3 (Little Drummer Boy)


Ruoka maistuu, namsk namsk :)