2.5.2019

Virallisesti kesä

Se on virallisesti kesä nyt! ... Ja ulkona sataa vähän räntää ;) Välissä oli jo parhaimmillaan lämpöasteita +20. 


Penni ja Poju leikkii


Jalka suussa :D

Koiramaiset kuulumiset:

- Käytiin mummulassa. Koirilla oli perinteisesti vauhti päällä ja herkkuja tuli.
- Mummu oli meillä koiria hoitamassa yhden illan, jotta pääsin jumppaan miehen ollessa työreissussa.
- Tehtiin pidempi lenkki Hannan ja Martin kanssa Arboretumissa, jonka jälkeen molemmat pääsivät vieraan rapsutuksiin ja syliin, kun juotiin kahvit meillä. 
- Nemon kummitäti oli viikonloppukylässä, joten sylittelyä ja pidempiä lenkkejä riitti. Käytiin lenkkeilemässä myös Pyynikillä, missä koirat olivat jälleen innoissaan metsän tuoksuista. 
- Vappuaattona tehtiin Kangasalan Kirkkoharjulla reipas pitkä lenkki näkötornille. Mukana olivat veljeni perheen collie Penni 1v ja colliemix Poju 4kk. Alku oli aika vauhdikas, kun pojat olivat innoissaan pienistä valkoisista ja seniorit pitivät jöötä. En muista hetkeen, että Nemo oli koko lenkin painanut niin täysillä, ei tahtonut rauhoittua ollenkaan. Lunalla se on ihan vakio moodi. 
- Saatiin vihdoin Hattulan eläinsairaalasta Nugan ruumiinavaus lausunto. Mietin Nugaa joka päivä, varsinkin iltaisin nukkumaan mennessä. Ikävä on.
- Pihatolla on käyty Tahtia hoitamassa, joka on nyt sairauslomalla, kun oikeassa kaviossa todettiin mm. nivelrikkoa. Toivotaan hartaasti, että poika saadaan vielä kuntoon! Ikää hevosella on jo 18 vuotta. Niin se aika rientää, kun aloin Tahtia hoitamaan, oli se omaan makuuni nuori vilkas poikanen sen ollessa 11-vuotias. 
- Nemon kanssa on treenailtu kerran pari viikossa lyhyitä pätkiä meidän koiratanssiohjelmaa. Tulevan viikon perjantaina olisi tarkoitus osallistua epävirallisiin kisoihin Koirakoutsilla. 
- Tulevalla viikolla alkaa myös vetämäni agilityn alkeisjatkokurssi. Toivottavasti keli hieman lämpenisi!


Harjulle menossa


Senioriosasto perässä


Ylös päin


Sielu lepää


Ja takaisin päin

Ihanaa, kun on ollut näitä lyhyempiä työviikkoja, niin on ollut aikaa levätä ja olla koirien kanssa rennosti. Koiratkin ovat olleet aika väsyneitä, kun joka touhua on tarvinnut seurata perässä ja lämmin keli on vaikuttanut myös. Pihassakin on päästy jo hengailemaan muutamina päivinä. Alkuun tietysti maistuu erityisesti multa ja ruoho...


Grillauksen lomassa voi suukotella, Poju 4kk

Mukavaa loppuviikkoa, se on perjantai ihan just! Lähdetään viikonloppuna tyttöjen kanssa kylpylälomalle ja koirat jäävät miehen hoiviin yhdeksi yöksi. Saa nähdä, kuinka vauhdikkaat valkoiset mua on sitten vastassa ;) Miehen kanssa kun pääasiassa vaan ollaan. 

2 kommenttia:

  1. Poju oikeen suukotteli sua! Mua se vähän pelkäs :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä alkoi illan mittaan pussattaan 😄❤️🐾

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!