Tänään käytiin pitkästä aikaa agilitytreeneissä oikein ohjauksessa! Mentiin yksittäisiä esteitä, irtoamista hypyille ja pientä hyppy-putki tekniikkarataa. Nemo oli aivan innoissaan ja mua vähän jännitti, jos lähtee koirakavereita moikkailemaan, muttei onneksi pahemmin karkaillut. Muutamaa shelttiä vähän nuuskutti, mutta tuli heti pois, kun käskin. Ryhmä ei nyt kuitenkaan ollut oikein meille, kun Nemo on niin kuuma ja nopea (verrattuna mäyräkoiriin ja kavaliereihin..). Ope ehdotti, että mennään tuntia myöhempään ryhmään viikon päästä, missä on kisavalmiita koiria ja toisella opella kokemusta kuumista koirista. Katsotaan kuinka meidän käy siellä sitten. Harmi vaan, kun menee just parsonlenkin kanssa päällekkäin!
Koirahierojan luennosta (parsonleirillä) viisastuneena tein alku- ja loppuverryttelyt. Ei ne nyt ihan niin monimuotoiset ja pitkät olleet, mitä pitäis, mutta tyhjää parempi kumminkin. Lenkitin Nemoa ennen  treenejä 15 minuuttia käyntiä ja ravia sekä treenien jälkeen palauteltiin puolen tunnin lenkillä niin, että otti itsekseen kaikkia askellajeja. Täytyy tälläin rauhassa aloittaa, kun eihän mulla riitä kunto juosta koiran vieressä ensin 10 minuuttia putkeen ravia ja sitten 10 laukkaa sekä lopuksi pinkoa radalla niin paljon kun kintuista lähtee ;D
Lunan kanssa ollaan tehty tällä viikolla näytelmätreeniä, ensin kotona ja sitten tuossa rannassa. Sisätiloissa on mennyt alkuriekkumisen jälkeen ihan ok, mutta pihalla niitä ok pätkiä on tullut ehkä kolme askelta peräkkäin, jonka jälkeen olen palkannut heti kehulla ja namilla... Saa nähdä, kuinka erkkarissa käy, kun aikaa ei ole enää kun 10 päivää, kääks! Onko vapaaehtoisia esittäjiä, please?
1285872476_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kerällä