Eläinlääkärissä keskipisteenä

Eläinlääkärin sanoin, Nemo on hieman tapaturma-altis. Poika on nyt saikulla ainakin kolmisen viikkoa, kun oikean etujalan varpaassa on pienen pieni murtuma (5. varpaan sisäpuolella ranneluun alaosassa pieni irtopala (murtuma) nähtävissä nivelsiteen kiinnittymiskohdassa). Kyseessä on sama tassu, josta kaksi varvasta murtui noin 8 vuotta sitten ja siinä on koko ajan ollutkin nivelsiteet heikommat.

Saa nähdä, kuinka kauan kestää parantua, kun tuolloin nuorena poikana ensimmäisen varpaan murtuman kanssa meni 10 viikkoa parannellessa, kunnes sitten kesällä murtui vielä viereinen varvas... Silloin ei tosin menty/päästy lääkäriin heti, kun ontuminen oli niin pientä eli makuulta noustessa yksi askel, jos oikein tarkkaan katsoi. Tällä kertaa kyllä samanlaista melko huomaamatonta parin askeleen ontumista, jota ei taas muut ole nähnyt kun mä. Tarkkana saa olla! 

Marraskuussa otetaan ilo irti pienistäkin valonpilkahduksista

Nemo siis kirmaili flexissä pimeässä kävelytien reunaa ja putosi rinteessä kaivonkannen päälle. Ihan jaloilleen tuli ja pudotus oli noin 30cm, mutta vanha vamma otti itseensä. Paikka on kyllä hankala huomata ja olen joskus päivännöllä siinä toppuutellut menoa, mutta nyt huonoksi onneksi vilkaisin juuri samaan aikaan puhelimeen tullutta viestiä...

Nemo ontui pudotuksen jälkeen jotain sekunteja, kunnes lenkkeili tavalliseen tapaansa, vielä seuraavanakin päivänä. Vasta seuraavan päivän iltana alkoi ontumaan uudestaan hypätessään sohvalta alas. Aloitettiinkin tulehduskipulääkekuuri, joka kesti 6 päivää, kunnes käytiin Oiva Eläinklinikan röntgenissä toteamassa tilanne. Meillä oli myös sopivasti varattu fyssari samalle viikolle ja Nemo olikin jumissa oikealta puolelta ja pitkistä selkälihaksista. Nyt siis kotihoitona jatkuu lyhyet lenkit pehmeällä alustalla, tarvittaessa kipulääkettä kuurina ja fyssarilla käyntiä tiheämmin. 

Aamulenkillä

Jotain hauskaakin tässä tilanteessa on ollut, kun Nemo ei ole mielestään kipeä ja koikkaloi edes takaisin sekä suukottelee mennessään. Yritin heti ekana työpäivänä estää sohvalle menon siirtämällä tavaraa eteen, mutta kun tunnin päästä palasin kotiin etätöihin, niin siellähän se Nemo killisteli onnellisena sohvan uumenissa. Ylöspäin hypyn kanssa ei olekaan mitään ongelmaa, mutta alaspäin vältetään viimeiseen asti. Ekaa viikkoa mentiin sitten niin, että koppailin Nemoa ilmasta aina, kun lähti sohvalta ja jos mun piti mennä vaikka suihkuun, niin Nemo odotti sen aikaa häkissä. 

Viikonloppuna sitten kyllästyin tähän koppailuun, kun kaikesta tarkkailusta huolimatta pääsi hyppäämään sohvalta alas kaksi kertaa viikon aikana, niin rajasin koirille oman alueen eteinen-keittiö-vessa akselille. Mutta kuten arvata saattaa, hupiveikko löytyi ensimmäisen suihkuni jälkeen seisomassa muovisen kuljetusboxin päältä, mikä on kiilattu oviaukkoon... Aika humoristinen näky, kun huterana siinä tuumi, kuinka siitä pääsisi sohvalle pomppaamaan. Onneksi odotti paikallaan ja sain nostettua alas. Boxin päälle laitettiin sitten lehtikori ja eikös poika pompannut vielä uudestaan siihen päälle pienstä raosta. Nyt siinä on vielä kasa koristetyynyjä pystyssä, niin enää ei ole yrittänyt murtautua läpi.

Iltaisin ollaan koko asunnossa ja Nemo pääsee valvottuna sohvalle. Hieman kyllä naurattaa, jos itse pitäisi mennä johonkin, niin Nemo täytyy saada ensin hereille ja ylös seisomaan asti. Poika alkaa murisemaan, jos sen kesken unien kaappaa kainaloonsa ja istuma-asennostakin sitä on hankala nostaa niin, ettei sitä sattuisi. 

Luna talvimoodissa, unta riittää, eikä ole enää pariin viikkoon lähtenyt aamulenkille, kun kerta pihassakin voi käydä pikapissalla

Viime viikolla lenkkeiltiin meidän huudeilla Hannan kanssa. Luna ja Martti pääsivät laatuaikalenkille, kun Nemo oli jo saikulla ja Miisakin oli päässyt edellisenä päivänä agitreeneihin. Martti olisi ollut vähän kiinnostunut Lunasta, mutta tyttö esitti tapansa mukaan coolia, katseli vaan toiseen suuntaan ja viipotti menemään hihnassa. Hanna ehti poiketa meillä glögillä, niin pääsivät molemmat koirat sitten rapsutuksiin (ja ovissa tuli jäätävä ralli, jonka seurauksena Nemo teki megaloikan sohvalta alas..). 

Nemo latautuu kyljessä

Kudontakaveri <3

Tällä viikolla jää Nemolla koiratanssitreenit väliin. Poika ei ole nyt ontunut neljään päivään, vaikka kipulääkekin jätettiin pois, mutten uskalla riskeerata, kun sen verran touhukas poika on jo treenihallin pihassa. Toivottavasti päästäisiin yhdessä vielä viimeiselle kerralle joulukuussa. Itse ajattelin mennä tämän viikon treeneihin kuunteluoppilaaksi ja ehkä hiotaan mun omaa liikettä meidän ohjelmaan. 

Viimeksi treeneissä päästiin kentälle ekana ja saatiin vinkkejä, kuinka liikkeitä voi opettaa pala palalta ketjuttamalla eteenpäin. Ideana esim. se, että Nemo kiertää mun jalkaa useamman kierroksen. Aika simppeliähän se on teoriassa, palkataan vaan aina hieman pidemmälle ja lähetetään koiraa vähän eri suunnasta kiertoon, muttei nyt olla päästy sitten testaamaan kotona Nemon varpaan takia.

Nemokin on löytänyt pörröpedin ihanuuden

Mutta yhtä hyvin päikkärit maistuu laminaatilla kietoutuneena pöydän jalkaan

Täällä ollaan jo vähän joulumielellä, kun Tampereelle saatiin pieni lumikerros. Joulukortit tuli askarreltua valmiiksi ja ensimmäiset lahjatkin on hankittu. Eka vuosi varmaan, kun tein vasta nyt lahjahankintoja. Työkiireet hieman vienyt puhtia pois kivoimmista asioista. Tykkään olla asioiden kanssa ajoissa liikenteessä, ettei tarvi ottaa mitään viime hetken paniikkeja ;)

Tsemppiä marraskuun loppuun!

Luna ei ole lähdössä aamulenkille :D Nemo on käynyt jo nuuskuttelemassa tyttöä kirsusta, hyvää huomenta, onhan kaikki hyvin

Luna näyttää hyvän olon kikan, ensin syödään aamupala ja sitten takaisin sänkyyn (suostui kuitenkin tuon jälkeen vielä nousemaan pihaan tarpeille)

P.S. Koirat olivat eilen eläinlääkärissä taas ihan mainioita. Nemo heilutti häntää, hönkötti ja suukotti, minkä ehti. Röntgenissä olikin vähän tekemistä, että poika saatiin makuulle tassu etuojossa, kun koko ajan olisi tehnyt mieli namia tai niitä suukkoja. Lunalta otettiin verikoe hammaskiven poiston varten, että kaikki varmasti ok ja on turvallista nukuttaa. Tyttö seisoi, kun patsas pöydällä ja odotti, että kaksi veriputkiloa tulee täyteen, hitaasti, mutta varmasti. Hoitajan namit maistui sitten extrahyvin 11h paaston päälle. Kotiin lähti kaksi iloista ja väsynyttä terrieriä. Eläinlääkärin pihassakin, kun täytyy aina autossa huutaa, kun hinku sisälle on niin kova, eikä malttaisi millään odottaa, että pääsee keskipisteeksi :D