24.4.2024

Tunnelmasta toiseen

Iloista Koiranpäivää jokaiselle karvaturrille!

Ainakin koko Etelä-Suomi on ihmeissään, kun muutamassa päivässä satoi reippaasti lunta... Ehdin juuri ennen lumen tuloa haravoida lehdet pihasta ja meillä olikin Nemon kanssa hauskat talkoot, kun poika sai juosta vapaana pihassa. Vartin verran paineli sinne tänne ja teki isoja loikkia terassille sekä tearssilta alas, puiden alta ja tsekkaamaan istutuslaatikoita. Sitten kuitenkin alkoi maistumaan multa ja nappasin kiinni. Hieman haastavaa oli toki haravoida toisessa kädessä poika flexissä, mutta saatiin urakka valmiiksi.


Pitkä viikonloppu alkoi aurinkoisissa tunnelmissa


Nemo onnellisena kevään (ja tyttöjen) tuoksuista


Ihanat harjumaastot


Haravointitalkoissa hetken Lunan flexissä

Haravointi oli yksi pitkän viikonlopun (pe-ma) ohjelmista ja toinen oli kesävaatteiden esille otto ja ylipäätään kaappien siivous. Kesävaatteita ei nyt just tarvita, mutta onhan niitä kiva fiilistellä ja kaappien järkkäys eteni mukavasti, kun pihalla olo ei niin kovasti houkutellut. Nemo kyllä tykkää lumesta ja onkin sukellellut lumikasoissa sydämensä kyllyydestä. 


Vapaapäivän/viikonlopun/loman aamulenkit on parhautta


Seikkailupolkuja riittää taloyhtiön takapihalla


Metsän puolella lenkillä


Täällä kelpaa ulkoilla


Nyt näkymät on nämä...


Ei kyllä uskoisi, että kello on tässä 20.30. Keli on kun tammikuussa, mutta valoisaa


Märkää lunta satoi koko päivän, siksi takki päällä

Nemon kanssa on ollut seesteistä arkea ja poika on ollut hymyssä suin etenkin lenkeillä, kun on saanut lähipiiristä uusia tuttavuuksia, pääosin tyttöjä. Naapurin bichon frise Mantan lisäksi perhoskoira Rosa ja pieni musta x-rotuinen Mona, jolla oli juuri ekat juoksut. Lisäksi törmättiin taas parsonpoika Köpiin, jolla on ikää nyt 8kk. Ihanan vilkas kaveri, koko ajan vauhti päällä! Pojat nuuskuttelivat toisiaan nätisti ja Köpi osasi kyllä hienosti lukea koiraa, kun Nemo oli jäykkänä niskakarvat pystyssä :D


Naapurin x-rotuinen Mona


Mona on kiinnostunut Nemosta ja Nemo jostain muusta hajusta :D


Vilkas ihana urospoika Köpi 8kk


Nemo ja Köpi moikkasivat toisensa nätisti

Mummu oli meillä yhden yön kylässä ja Nemoa lenkittämässäkin yhtenä lauantaina, kun oli tyttöjen reissussa Lahdessa. Siinä samalla Nemo oli päässyt veljentyttöni Jonnan paijattavaksi ihan riemuissaan. Nemon iskäkin kävi kylässä yhtenä iltana, joten rapsuttajia on riittänyt. 


Poika ottaa tarkasti nämä hommat, jokainen herkkumuru suuhun


Nemo peilailee :D


Tällaisen löysi lenkiltä, vaikka oli 2m sivussa lenkkireitistä, tarkka nenä!


Mummun kanssa lukemassa Aamulehteä


Mummun käsien pesu


Reissukassin tarkastus


Kevät!


Tsemppiä lumikinoksiin! Eiköhän nämä lumet sula viimeistään viikon sisään ja ollaan taas näissä kevättunnelmissa <3

2 kommenttia:

  1. Hauskoja kuvia! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummu, Nemo on aina mukana joka paikassa, missä tapahtuu :D Niin kun tiedätkin!

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!