Jokainen on ylittänyt jo itsensä tulemalla paikalle

Osallistuttiin koiratanssin möllikisoihin Nemon kanssa Tampereen Seudun Koirakerholla. Kerran aiemmin ollaan kisattu tässä lajissa vuonna 2019, blogijutun voi lukea täältä. Nemo niin nautti ja meillä oli kivaa! Ihmeen kaupalla mua ei juurikaan jännittänyt, joten pystyttiin keskittymään hauskan pitoon hymyssä suin. Nämä oli meidän viimeiset kisat ja niihin saatiin positiivinen energia yhdessä tehden <3

Nemo oli ihan elementissään, kun otin sen auton perästä lämmittelylenkille. Tuli häkistä ulos kun ohjus ja lähti vauhti päällä painelemaan, vähän väliä vilkuillen hallille. Sitten kun käännyttiin lenkiltä takaisin päin, niin lähti kiskomaan häntä suorana kohti pelipaikkaa, niin innoissaan, kisamoodissa! Kävin tutustumassa kehään itsekseni ja kävelin radan läpi vähän välimatkoja hahmotellen. Nemo pääsi halliin kaksi koirakkoa ennen omaa suoritusta ja ehdittiin ottaa lämppäalueella pientä kontatia, yhdessä kävelyä ja ohjelmaan kuuluvan lyhdyn kiertoa, mikä ei tahtonut sujua, kun oli niin into päällä ja keskittyminen hakusessa (tiesin kuitenkin, että Nemo osaa sen, vaikka unissaan, niin en ottanut siitä paineita). 

Lopulta päästiin kehään ja ohjelma sujui hyvällä fiiliksellä, Nemon loikkiessa tapansa mukaan innoissaan joka liikkeessä. Ohjelma meni suunnitelmien mukaan, kunnes lopussa piti antaa tassuja mun jalkoihin ja tarjosi vaan koko ajan ikäänkuin väärää tassua (saatoin seistä liian lähellä, kotona meinaan huomasin, ettei taida nähdä mun jalkoja ja kun peruutin, niin sujui hienosti). Olisin toki voinut nostaa itse toisen jalkani, mutta jäin kuitenkin pyytämään sitä ns. helpompaa tassua. Syksyn kurssin ope sanoikin, että kokemuksen myötä olisin osannut improvisoida vastaavassa tilanteessa, koska tuomarihan ei sitä tiedä, mitä tassua siinä oli tarkoitus nostaa ;)

Samalla tassua pyytäessä huomasin, että musiikki on jo loppupuolella, joten jätin pois yhden liikkeen, missä tassujen annon jälkeen Nemo olisi paikallaan ja mä kiertäisin pojan ympäri niin, että pidän hameen helmasta kiinni. Sitten olikin yhtää aikaa pyörimisen aika, jossa Nemo lähti pari kertaa juoksemaan vaan poispäin musta, kunnes kaivoin namin taskusta ja saatiin yksi yhteinen pyörähdys ennen loppuasentoa. Tämä oli ehdottomasti meidän paras ohjelma koskaan. Yhdessä mentiin hyvällä draivilla, eikä Nemo karannut kertaakaan!

Olin jopa itseenikin tyytyväinen, sillä osasin nauttia, kannustaa ja kehua Nemoa sekä suukoteltiin joka välissä kisapaikalla. Poika pysyi muutenkin hihnassa hyvässä kontaktissa, eikä vetänyt samanlailla, kun yleensä koiratapahtumissa. Varmaan tuo lajin rentous ja hidastempoisuus vaikutti molempien fiilikseen. Luokan jälkeen oli kaikille yhteinen suullinen palaute, jonka jälkeen jokainen koirakko palkittiin koirien herkuilla ja suklaalla. Nemo oli niin liikkis rapisevasta paketista ja silmät sädehtien kurkotteli moneen kertaan herkkuja, mitä en tietenkään voinut alkaa antaan siinä koirakkoringissä. Tuomarin palaute meille meni jotakuinkin näin: 

"Ei millään uskoisi, että Nemo on kohta 14-vuotias. Yhteinen tekeminen oli suloista vanhan koiran menoa, jossa tarjoaa kaikkea innoissaan ikäänkuin näyttäen ohjaajalle, että hei mä osaan! Jatkakaa samaan malliin ja menkää kisoihin". 

Kisapaikalla oli jälleen mahtavaa porukkaa, kuten lajin luonteeseen kuuluu, kaikki kannustaa toisiaan. Vanhoja tuttuja (oli niin ihana nähdä Eija-Riitta ja ope Riikka!) ja myös lajista tuttuja nimiä, joille sai nyt kasvot. Tällaista palautetta saatiin muilta päivään osallistuneilta:

- Hieno asu, josta tuli tietynlainen säväys ja ajatus, että kyllä ne vaan vaikuttaa kokonaisuuteen ja pitää itsekin taas panostaa 

- Mahtavaa, kun päätitte tulla Nemon kanssa ja saitte nyt onnistuneen kokemuksen

- Hienosti meni! Ai Nemo ei näe oikein kunnolla, sitä ei kyllä huomannut ja nyt tuntuu vielä hienommalle teidän suoritus

- Aivan mahtavaa, että pääsitte kehään ilman suurta jännitystä, selätitte sen

- Oli kyllä niin kiva nähdä, kun kummatkin hymyillen menitte lähtöön. Kuinka hienosti oletkin saanut oman mielen möröt karkailun mahdollisuudesta pois ja vaan nautit tänään jännittävästä tilaisuudesta sellaisena kuin se oli (ope laittoi mulle vielä tän viestin perään, niin iso kiitos, koska ilman Riikkaa ei oltaisi millään päästy näin pitkälle ja selätetty niitä mörköjä! Yksi parhaista opettajista meille <3)

Oltiin treenattu paljon, niin olkkarin matolla, kun omassa pihassa ja parilla eri hiekkakentällä. Jännitys oli vielä viikko sitten ihan katossa ja tuli mietittyä, oliko tämä ollenkaan järkevää. Lopulta kuitenkin kotitreeni sujui, vaikka ohjelmaa jouduttiinkin muuttamaan ja hiomaan vielä viime metreillä. Ohjelman alussa Nemon oli tarkoitus tehdä kaikkien aikojen lempitemppunsa eli maahan menon jälkeen kieriminen, mutta jostain syystä ei halunnut tehdä sitä, vaan meni vaan pum eli pelkästään kyljelleen makaamaan. Veikkaan, että jotain jumia nyt on takapäässä, varattiinkin aika jo meidän pitkäaikaiselle fyssarille.

Jännitystä pystyin tällä kertaa säätelemään mm. näillä asioilla:

- Paljon lyhyttä treeniä usean viikon ajan

- Hyvä valmistautuminen kuunnellen musiikkia ja kuivaharjoittelemalla ohjelmaa ilman koiraa, miettiminen jo etukäteen, jos joku ei suju/ohjelma on edellä/jäljessä, mikä on plan B, niin helppo temppu, että sen voi vetästä ässänä hihasta tarvittaessa

- Ei treeniä enää pe-la, ylipäätään lepoa, jotta koiran vire on hyvä, vaikka olisi lämmin päivä

- Luotto Nemoon, ettei karkaile, saatiin se kitkettyä pois syksyisen kurssin ja mahtavan opettajan myötä

- Suuri kiitollisuus ja onnellisuus, että vielä melkein 14-vuotiaan kanssa voi kisata (Nemo tuntui piristyneen taas, kun olisi nuori poika, tänäänkin on ollut vauhti päällä lenkeillä! Muuten kyllä malttanut ihanasti levätä)

- Lisäksi ajatus, että se menee, miten menee, treenattu on ja katsotaan, saadaanko ne tehtyä tänään täällä (olin jo henkisesti valmistautunut siihenkin, jos ohjelma menee ihan penkin alle, niin käydään kuvaamassa se videolle myöhemmin jossain hiekkakentällä, jotta ohjelmasta jää kuitenkin muisto)

- Oman koiran tuntemus, mikä sopii ennen kisoja ja kisapäivänä mm. ennen päivää lepoa, kisapäivänä lyhyt aamulenkki ja pienempi aamupala, kisapaikalla Nemo autossa niin paljon, kun mahdollista, halliin vasta hetki ennen omaa suoritusta ja meille sopi parhaiten niin, että rataan tutustumiseen menen vaan minä rauhassa, eikä niin, että huhkitaan siellä yhdessä sinne tänne ja villitään toisemme, lisäksi oman suoritusen odotusaika olisi ollut turhan pitkä, eikä kuitenkaan autoon olisi ehtinyt välissä, kun 5 minuutiksi, kaikki tällainen on supertärkeä ottaa huomioon ylivilkkaan koiran kanssa

- Nemolla oli hyvä rauhallinen odottelupaikka häkissä autossa, joka saatiin vielä varjopaikalle

- Kisapaikalla toivotettiin moneen kertaan tervetulleeksi, oli tuttuja, joita jännitti, kaikkia vähän jännitti

- Iloinen ja empaattinen tuomari Henna Meriharju, joka puhui juuri jännityksestä ja siitä, että täällä ollaan treenaamassa ja jokainen on ylittänyt jo itsensä tulemalla paikalle

Tässä kuvasarjassa myös yksi tärähtänyt kuva, jossa kuvaaja Eija-Riitta huikkaa Nemon nimen, jotta poika katsoisi kameraan ja Nemo tietysti lähtee suoraa päätä suukottelemaan :D Mä yritän pitää rusetista kiinni, ettei poika karkaa!

Nyt sitten se video meidän suorituksesta. Meillä oli ohjelmassa teemana valo ja musiikiksi valikoitui Disneyn Tangled -elokuvasta (Tähkäpää) I see the light. Samalla tanssittiin Nemon tytölle Anskulle, jota meidän vanhat naapurit kutsui aina Tähkäpääksi, koska Anskulla on pään päällä ruskea pieni väriläikkä. 

Ohjelman esittely:

Nemo on aina iloinen ja energinen, jekkuja sekä suukkoja riittää edelleen joka päivä. Kuukauden kuluttua juhlitaan pojan 14-vuotis syntymäpäivää. Nemo on elämäni koira, minun valoni.

Kuten videosta huomaatte, koiratanssia pääsee harrastamaan matalalla kynnyksellä, se sopii kaikille. Suosittelen lämpimästi harrastamaan koiran kanssa, se tuo niin paljon iloa elämään <3