Suloinen sunnuntai! Ensimmäinen arkiviikko loman jälkeen meni odotettua helpommin ja nopeasti. Kalenteri on melko täysi elo- ja syyskuun osalta, mikä helpottaa arkeen sopeutumista, mutta onneksi on myös niitä vapaita iltoja. Mieluisistakaan menoista ei osaa nauttia, jos kalenteri on ihan piukeana. Nimim. Kokemusta On :P
Ainut, mikä on vaatinut sopeutumista, niin päivisin töissä on koiria ikävä (se apina hymiö, joka peittää silmänsä). Onko kenelläkään muulla koskaan samoja tuntemuksia koirista erossa ollessa? Kun on oltu kuin paita ja peppu pari viikkoa, niin miettiihän sitä väkisinkin, kuinka niillä menee ja koska pääsee taas kyhnään kylkeen <3 Sitä me on harrastettukin iltaisin sohvalla ja kun mies on nyt toisessa mp-reissussa putkeen, niin koirat ovat taas vuorotelleen olleet yöt sängyssä, pää miehen tyynyllä :D
Lunan palkintopussi #hauvantai
Nugakin sai pussista herkkuja
Itsellä alkoi pienimuotoinen kuntokuuri koko kesän hellechillailun jälkeen. Löysin kivan tanssillisen jumppatunnin, poljin uudella pyörällä töihin ja käytiin vapaaharkkaamassa agilitya Nemon kanssa. Olikin helteinen keli ja hiki lensi!
Vapaaharjoittelu tunti on niin mukava, yhteensä 4 kertaa. Otetaan joka tunti joku itse piirtämistäni episten kisaavien radoista ja näin ollen pääsen testaamaan ne käytännössä. Useamman vuoden olen vaan tuomaroinut ratoja ja sormet on syyhynneet juoksemaan Nemon kanssa. Oppilaatkin tykkäsivät, kun kerrankin sai itsekseen treenailla, eikä open mieltymysten mukaan ;) Nemon kanssa otettiin alkuun A ja kepit sekä kokeiltiin yhtä hyppy-hyppy kohtaa, onko parempi käännös persjätöllä vai valssilla. Lopuksi painatettiin koko rata, suut hymyssä!
Mestoilla
Koirilla on ollut kivaa, kun juuri tuon agitreenin aikaan mummu oli meillä katsomassa Lunan ja Nugan perään ja heti seuraavana päivänä saatiin lapsuuden tallikaverit meille istumaan tyttöjen iltaa. Nugakin sai olla vapaana vieraiden kanssa ja käyttäytyi siivosti.
Viikonloppu oli hurjan hauska, kun lauantaiaamuna poikettiin melkein naapuriin Verkkokauppa.comin ja HauHaun järjestämään koiratapahtumaan. Otin Nemon ja Lunan alueelle, jossa pääsivät pallomereen! Voi sitä riemua! Luna oikein hihkui odottaessaan omaa vuoroaan. Pallomeri oli sen verran iso, että sinne olisi mennyt useampikin koira kerralla, mutta turvallisuussyistä odotin sen aikaa, että tuli tilaa ja pääsivät kaksin temmeltämään. Kuvittelin, että pohjalla on nameja, mutta pallojen seassa olikin älypalloja, joiden sisällä nameja ja kun sellaisen löysi, sai palkinnon. Lunahan sellaisen löysi hyvinkin pian ja saatiin iso paketti dentastixejä ja ihana roadkill-majava, jota Nemo jo innoissaan kantoi suussaan alueella. Hetken päästä Nemokin tökki jo toista namipalloa eli hyvää nenätyöskentelyä tuli molemmille.
Kirsut töissä
Verkkokauppa.comissa olisi ollut tarjouksessa HauHaun herkkupusseja ja käytiinkin liikkeessä sisällä kääntymässä, kunnes totesin, että täytyisi kulkea koirien kanssa koko kaupan läpi, jotta voisi tehdä ostoksia, joten käännyttiin suosista takaisin ulos. Meidän koirat käyttäytyy kaikissa tapahtumissa niin, että vetävät täysillä eteenpäin, eivätkä hellitä hetkeksikään... Onko muilla vastaavaa vetoa hihnoissa? Ovat niin innoissaan, etteivät malta olla sekuntiakaan paikallaan ja käyttävät tilaisuuden hyväkseen näkemällä ja kokemalla kaiken :D Eli niiden kanssa on erittäin haastavaa liikkua ko. tapahtumissa. Luna olikin välillä mun kainalossa, jotta eteneminen sujui kahden koiran ja palkinto paperikassin kanssa.
Nemoa naurattaa
Iltapäivällä koirat jäivät väsähtäneinä kotiin, kun lähdin pitkästä aikaa Hauskan tilalle, elopiknikille ja samalla juhlistamaan isännän 40-vuotispäivää. Oli niin ihana nähdä vanhoja koirakavereita ja tilan omat parsonit Elmeri, Siiri ja Amelie. Elmeri on samana kesänä Nemon kanssa syntynyt ja leikkivät nuorempana keskenään paljonkin. Arkistoista löytyy jopa kuvia, kun nämä pojat lekottelevat sängyllä kaulakkain sulassa sovussa. Elmeri oli selvä pomo, niin siinä ei ollut Nemolla mitään epäselvyyksiä marssijärjestyksessä.
Tervetuloa Hauskaan
Elmeri kerjuuhommissa
Tunnelmaa tilalta
Siiri ottaa rennosti baden-badenin alla
Tänään lähdin aamusta koko lauman voimin tallille. En raaskinut jättää ketään kotiin, vaikka perillä taas mietin, oliko järkevää... Kauhea into ja huuto alkoi heti, kun sain auton parkkiin. Lopulta otin Lunan ja Nugan tallihommiin. Yllättävän mukavasti meni, vaikka Luna lievästi sanottuna kiihtyy hevosista ja maalaistuoksuista. Onneksi hevonen on 100% luotettava, niin homma pelittää. Luna oli silmin nähden tyytyväinen ja ihmeissään jo Nugalle tutuksi tulleista rutiineista.
Luna todistetusti kentän laidalla
Tallilta ajeltiin suoraan Niihamaan Tamskin hallille Nemon koiratanssin jatkokurssin ekalle tunnille. Ensin käytiin teoriassa läpi, mitä koirakot kurssilta haluavat ja missä vaiheessa oman ohjelman teko/harjoittelu on. Nemo oli tuulispäänä siinä kohtaa ja piti namin avulla istuttaa sitä paikallaan, kun ensimmäinen 15 minuuttia oli pitkä aika odotella ;) Lämmiteltiin vielä ilman koiria itse liikkuen open laittaman musiikin tahtiin. Nemo haukahteli boxissa, joten tein sen kanssa maahan meno treeniä, mikä rauhoitti mielialaa ja louskutusta.
Päästiin sitten heti ekana treenaamaan omaa ohjelmaamme ja mentiin ensin koko ohjelma läpi, kunnes toistettiin ohjelman ekaa 30-60 sekuntia. Ahaa elämyksenä tuli oma musiikkiin liikkuminen, kävelyn sijaan jammailen hieman mukana, mikä rentouttaa itseä ja tuo näyttävyyttä liikkumiseen. Olen ollut niin keskittynyt ohjaamiseen ja ylipäätään siihen, ettei Nemo karkaa, että olen vaan kävellyt kankeasti eteenpäin. Ope muuten kiitteli Nemoa, että hyvin kestää häiriötä, sillä kentän toisella puolen muut treenasivat tanssijuttuja omatoimisesti, ainakin kahdella muulla kentällä mentiin kovaäänistä agilitya ja vielä meidän oma musiikki pauhasi kovaa. Pidin kyllä Nemon hihnassa ja hihnan maassa oman mielenrauhan vuoksi, ettei pääse heti ekalla kerralla karkailemaan ja näin ollen ota sitä tavaksi (tärkeä pointti russelin kanssa harrastaessa, koska se juokseminen on monesti paljon kivempaa, kun mikään muu ;).
Paras hetki, kun saa patongin palat purtavaksi
Oman osuuden jälkeen käytiin lenkillä ja lopussa otin vielä kentän itseharjoittelu puolella käsien yli hyppy treeniä seinän vieressä niin, että kurssikaveri palkkasi pojan namilätkälle. Alkoihan se sujumaan. Tämän harjoituksen loppupuolella Nemo vaikutti väsyneeltä, joten vein sen jo autoon rauhoittumaan, vaikka 2h treeniajasta olisi ollut vielä 20min jäljellä. Ihan mukava, että aikaa on, niin kaikki ehtivät rauhassa treenaamaan.
Lopulta olin kotona jo 13.30 ja koko päivä edessä, ilman ohjelmaa, koirat väsytetty. Ihan parasta!
Toivottavasti teilläkin on ollut kiva viikonloppu. Venetsialaisten ja Valot Sammuu merkeissä varmaan Suomi pitkälti juhlinut elokuun viimeistä viikonloppua <3
Hauskaa <3
Vauhdikas viikonloppu teillä :D
VastaaPoistaJep, huomaamatta kertyi ohjelmaa koko viikonlopuksi :)
PoistaAivan meinasi hengästyä lukiessakin, kun niin paljon kaikenlaista. :D Tuosta koirien ikävöinnistä töissä, niin sellaista minulla ei ole, mutta jos on paljon autolla liikkunut koirat mukana, niin väliin työmatkalla tulee yhtäkkiä mieleen, että apua, koirat unohtui, ja heti perään, että ei kun olinkin menossa töihin...
VastaaPoista