1.8.2018

Helteen helpottajia

Arkeen sopeutuminen teki tiukkaa... Reissun jälkeen väsytti jonkin verran ja koiratkin näytti aamuisin apeilta tyyliin: tarviiko teidän nyt lähteä sinne töihin. Koirat olivat ensimmäiset reissupäivät ikävöineet meitä eteisen ovella, mutta sitten luovuttaneet ja sijoittuneet kotona lepäilemään omiin pesiinsä portaiden alle sekä vuorotellen sohvalle mummun jalkoihin, kylkeen ja mahan päälle. Veljentyttönikin oli ollut viikon verran meillä ja kantanut kortensa kekoon vieden yhden lenkin päivässä. Mummu sitten ne kaksi. Onneksi oli lämmintä, niin koirat eivät olleet jaksaneet ylimääräisiä riehua. Kiitos jälleen kerran hoitajille! <3


Nemo tuumailee, uskaltaisiko altaaseen


Altaassa olo viilentää

1,5 viikon hoitojakso oli mennyt kuulemma mukavasti ja lopulta nopeastikin. Helteen vuoksi oli Nuga ollut yksin jäädessään meidän isossa makuuhuoneessa, kun pikku makkari oli päiväaikaan tullut kuumaksi. Viilennystä oli koirille tarjottu myös pihassa isossa sinkkivadissa vedessä pulikoimalla. Luna oli melskannut onnessaan, Nuga oli käynyt kastautumassa ja Nemo oli ihan jäykistynyt, kun kuvitteli, että sinne nyt upotetaan väkisin kaikki. Ei ollut mennyt uimaan ja jäykistely oli loppunut vasta, kun oli saanut namia.


Nuga nautiskelee ja täytyy houkutella namin avulla pois altaasta


Uinnin lomassa voi vähän pallotella

Kuumasta kelistä ja sinilevän runsaudesta johtuen hankin reissun jälkeen koirille lasten puhallettavan 200 litran kokoisen kahluualtaan pihaan. Kyselin Parsonrussellinterrierit -foorumilla Facebookissa, mikä olisi parsonin kestävä allas ja minkä kokoisessa pystyisivät uimaan, mutta lopulta tuntui se seuraava koko 700 litraa liian isolta meidän pieneen pihaan, joten mennään nyt tämä kesä tällä. Hassua muuten, kun noiden kahden altaan välissä ei ole mitään välimallia, joko pieni tai aika paljon isompi.


Luna kauhoo vettä...


... ja pyydystää sitä suuhunsa...


... eikä kuule, eikä näe mitään muuta ;)

Nemo on käynyt altaassa seisoskelemassa ensimmäisen kerran nami ja tennispallo houkuttelun jälkeen. Nuga myös painelee altaaseen mielellään ja vähän kahlailee sekä nautiskelee vaan seisomalla paikallaan, eikä sitten meinaa lähteä sisälle ollenkaan. Nuga on myös pari kertaa iskenyt hampaansa altaan reunaan, kun silmä välttää, sen tekisi mieli alkaa ilmeisesti rettuuttamaan sitä. Luna nautiskelee tietty täysin siemauksin eli pyörii, kaivaa, pyydystää vesipisaroita suuhunsa ja haukkuu, hassu tyttö. Reaktio on kuitenkin säyseämpi, mitä ajateltiin ja toistaiseksi allas on ehjä! ;)
Muita viilennyskeinoja kotona on ollut läpiveto iltaisin ja öisin, koneellinen ilmanvaihto täysillä, märät pyyhkeet koirien selässä ja vesikuppiin jääkaappi kylmää vettä ja jääpala. Meillä koirat juo hyvin, mutta vielä paremmin ne saa juomaan lorauttamalla tonnikalaöljyä veden sekaan. Nesteytyksestä on pidetty huolta myös laittamalla tilkka piimää ruoan sekaan. Lenkit on pidetty ihan minimissä varsinkin päivällä.


Märkää pyyhettä

Lauantaiaamuna kuitenkin herättiin aikaisemmin ja oli hitusen verran viileämpi tuulinen päivä, joten päästiin pitkästä aikaa kunnon lenkki vajaa tunti hissun kissun. Sama lenkki tehdään talviaikaan 35-40 minuutissa. Sunnuntaina koirat lähtivät myös tallille mukaan, ilmastoidussa autossa oli mukava matkustaa, mutta tallilla ainoa aktiviteetti oli seistä varjossa. Olivat kuitenkin onnellisia, kun kävivät ihmisten ilmoilla. Viikolla käytiin myös mummulassa viemässä tuliaisia ja siellä olikin yllätys kyllä viileämpi, kun kotona ja alkuriekunnan jälkeen kaikki kolme rauhoittuivat lepäilemään. On tuo helle kyllä kätevä, kun ei jaksa määrättömästi riehua!


Löytö K-Supermarket Westeristä, viisi suosikkia samassa ja hinta vaan kympin! Samassa pussissa luita ja nameja. #hauvantai

Itsehän rakastan tällaista lämpöä, vaikka se viekin voimia. Helteistä elokuun alkua! Meillä alkaa kesäloma ylihuomenna, jippii :)


Nemoa hymyilyttää eilisen fyssarikäynnin jälkeen, ei jumeja! Olen pitänyt poikaa enemmän vapaana, varsinkin aamulenkeillä ja vaihtanut valjaiden tilalle taas pannan (en tiedä, onko tällä merkitystä). Seuraava käsittely 2kk päästä.

2 kommenttia:

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!