Urheilija ei tervettä päivää näe

Niin siinä kävi, että Nemon ja minun tuli aika jättää hyvästit agilitylle. Syyskuussa oli viimeiset kesätreenit ja lokakuussa viimeiset kisat. Pari kuukautta ehdittiin lomailla, kunnes koitti ekat (ja vikat) Tähtitekniikan treenit. Olin valmistautunut treenikauteen hyvin eli pidin Nemon hoikkana, lisäsin ruokaan Nutrolinia, Nemo sai juosta vapaana, tehtiin pitkiä lenkkejä, käytiin metsässä ja heittelin sille frisbeetä.

Ready, steady...

Treenipäivänä tein perusteelliset alkulämmöt kotona ja pelipaikalla (kävelytin Nemoa sisällä koko odotteluajan tarkoituksella) sekä otettiin pientä vapaaharkkaa ennen omaa vuoroa radalla. Kuten arvata saattaa Nemo oli aivan pähkinöinä ja veteli vapaaharkassa sekä radalla niin paljon, kun sielu sieti <3 Mitään tapaturmaa ei sattunut, mutta hyppäsi esimerkiksi pöydälle niin, että liukui sen pinnalla nelipistejarrutuksesta huolimatta (enkä kertaakaan pyytänyt sitä pöydälle, mutta halusi itse mennä), yhden takaakierron hyppäsi suoraan jättimäisellä loikalla mun selustaani hipaisten ja sylkkäriharjoituksessa tuli kerran rima alas. Liekö näistä johtuen vai muuten vaan, niin perusteellisen palautuslenkin puolessa välissä (adrenaliinit laskeneet lopulta) alkoi ontua ymmärtääkseni vasenta etujalkaa. 

Go!

Pari päivää näytti siltä, että vanha vaiva oireili eli nivelside, jonka molemmin puolin varpaat murtuneet kolme vuotta sitten, mutta kun tarkastelin papereitani, niin murtuneet varpaat olikin oikeassa etusessa. Pari ekaa päivää ontui vaan muutaman askeleen ylös noustessa, mutta kolmantena päivänä ontui selvästi, mikä johtui varmaan siitä, että oli koko kroppa jumissa oudokseltaan. (Tässäkään vaiheessa mieheni tai äitini ei ontumista nähnyt).

Varasin kiiren vilkkaa ajan eläinlääkärin (kun ei sen varpaan murtumisen takia heti aikoinaan menty, vaikka olisi pitänyt) ja meidän luotto fyssarin Kati Kallion. Lääkäri ei löytänyt mitään taivuttelemalla, mutta tuokio oli terapeuttinen ja yhteistuumin tultiin siihen tulokseen, että näin tapaturma-alttiin koiran kanssa tällä iällä ei ole järkevää jatkaa aksaa. Toki rauhassa saisi höntsäillä, mutta sitähän me juuri tiistaina oli yritetty :P (Nemo meinaan renkusi hihnassa koko 60min Tähtitekniikan hallissa kahdella jalalla välillä törmäten seiniin yms, kun oli niin tohkeissaan ja kaikki piti samaan aikaan kokea & nähdä ;). Lääkäri epäili, että varoo oikeaa etustaan, jolloin vasen puoli kuormittuu. Fyssari ei löytänyt mitään erityistä vaivaa, mutta jumissa tuntui poika olevan, etenkin vasemmalta puolelta. Käydään vielä uusinta käsittelyssä kuukauden sisään. 

Joko saa pelata?

Nemo itse on koko ajan ollut oma hepuloiva itsensä, eikä ymmärrä, että toista viikkoa pitää ottaa rauhassa ja käydä lyhyillä lenkeillä. Kerran teki ihan totaaliset tenät ulkona, eikä suostunut ensin kääntymään kotipihaan, sitten jatkettiin matkaa ja kun suoran päästä oltaisiin käännytty takaisin, niin seisoi vaan harajaloin ja tuijotti tiiviisti eteenpäin. Pienen maanittelun jälkeen sain kuonon kohti kotia, mutta sisällä sitten temmelsi/temmeltää hyppien sohvalle yms. Onneksi luut, älypelit ja kyläily (mm. mummulassa ja muissa sukulaisissa) on vähän pitänyt poikaa aisoissa.

Kauanko tässä vielä täytyy odottaa?

Agilityyn ehti tulla tässä melkein 8 vuodessa sellainen viha-rakkaus -suhde (ekalle pentukurssille mentiin toukokuussa 2009, Nemon ollessa 10kk). Tavallaan helpottavaa, että enää ei tarvi mennä, sillä viimeiset vuodet treenit ja kisat kävivät ihan työstä. Aina sai pelätä, telooko poika itsensä tai keksiikö muita metkuja, pitääkö oma hermorakenne. Mutta samalla iski myös suuri haikeus, sillä niin paljon hienoja hetkiä ja ihania ihmisiä sekä koiria on tavattu näiden vuosien aikana, kiitos! <3 Tarkoitus on kuitenkin vielä jatkaa yhden kauden verran agilitytuntien pitämistä Piskeillä ja kisoja/treenejä on aina hieno lähteä fiilistelemään katsomon puolelle sekä kesän SM-kisat Lappeenrannassa kiinnostaa myös, kunhan reissukaveri löytyy :)

Viimeisiin treeneihin lähdössä <3 <3