25.9.2016

Kasvattitapaamisen riemua

Täällä leijutaan jonkin asteisessa flow-tilassa viikonlopun jäljiltä! 

Lauantaina tavattiin kasvattieni kanssa Pirkkalan Piskien kentällä eri lajeihin tutustumisen merkeissä. Ystäväni veti meille rallytokoa ja pienen lämmittelyn jälkeen homma lähti pyörimään mukavasti, jokainen koira keskittyi hauskoihin tehtäviin. Lopuksi otettiin pieni rata, jossa nähtiin aivan mahtavia paikalla istumisia ohjaajan kiertäessä koiran ympäri! Kunniamaininnan tästä saa Milo! Ei ole mikään helpoin juttu ja jokainen löysikin oman tyylinsä, kuinka koira jää paikalleen. Joillekin se oli paikka -käsky, toisille namittaminen ja taas joku onnistui laittamalla namit piiloon. Tärkeintä, että löytää oman koiran kanssa sen toimivimman jutun kokeilemalla :)


1. Ansku vauhdissa 2. Sky seuraa upeasti 3. Ässä rohkeana A:lla 4. Milo putkesta palkalle 5. Sky paikallaan 6. Devil 5kk seuraa 7. Ässä tarkkaavaisena 8. Anskun katsekontakti 9. Milo paikallaan

Seuraavana oli vuorossa agilitya mun opastamana ja ensikertalaiset pääsivät kokeilemaan putkea, hyppyä, keppejä ja A:ta. Lopuksi vielä tehtiin pieni hyppy-putki rata ja hienostihan ne sinkaisi vauhdilla suoraan palkalle namikipolle. Oli hieno nähdä, kuinka rohkeita koiria nämä ovat. A:sta taisi tulla muutamankin lemppari. Ansku loisti nopealla suoraviivaisella tyylillään! Toinen agilityporukka olikin jo kokeneempia eli mentiin lyhyttä simppeliä 12 esteen rataa, jossa sai juosta! Tässäkin nähtiin mieletöntä vauhtia, tarkkoja kontakteja ja hienoa irtoamista loppu hyppysuoralla sekä putkilla. 

Viimeisen lajin kohdalla taisi kaikilla koittaa pieni turnausväsymys, mutta ystäväni opasti nose workin aloittamiseen ja saatiin kivoja vinkkejä kotona treenaamiseen. Itselle tämä laji jäi siinä mielessä mieleen, että sopisi varmasti hyvin parsonille, sillä nenätyöskentely on koiralle luontaista, väsyttävää ja samalla rauhoittavaa tekemistä. Treenaaminen kotona on helppoa, joskin vaatii lukemattomia toistoja. Aika metka tunne varmaan myöhemmin, kun koiralle piilotetaan haju (esim. eucalyptus, meillä käytössä earl grey -teepussi), alkaa etsimään sitä tarkkaavaisesti ja löytää lopulta sen!


1. Sky nauraa 2. Ansku ruusukkeen kanssa 3. Milon lähtösuudelmat <3 4. Milo ruusukkeen kanssa 5. Ruusukkeiden jako 6. Hannibal ja Devil 7. Ässä pussaa tunteella 8. Nemo pääsi myös mukaan 9. Sky ja Nova

Tässä samalla mainittakoon, että Sky kävi ekassa näyttelyssään saaden H:n, mikä on lottovoitto häntämutkaiselle koiralle! Muuten arvostelu oli ollut hieno ja samoin pojan käytös kehässä. Onnea vielä Skyn tiimi! Ässä oli käynyt silmätarkastuksessa ja saanut terveen paperit, olen niin iloinen, kiitos Ässän tiimi!

Muuten viikonloppuun mahtui samaisen ystävän yökyläily, tyttöjen pulinaa, synttärilahjoja, pitkiä lenkkejä, hilpeän hienot valmistujaisjuhlat, maastolenkki hevosen (ja Nemon + Nugan) kanssa Keisarinharjulla Kangasalla, koiravalokuvaus ja Lunan kanssa kierros pitkospuita pitkin luontopolulla. Kyllä me ollaan nyt aika naatteja ;) Tällä flowlla mennään tuleva viikko <3

Erityiskiitos ystävälleni ihan kaikesta ja kiitokset jokaiselle kasvatille tiimeineen: Ässä, Milo, Ansku, Sky ja extrana Nova, Hannibal ja Devil. Ihana oli nähdä teistä jokaista <3

1 kommentti:

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!