Sivut

11.7.2024

Nemon seikkailut jatkuvat

Meillä meni juhannus mukavasti kotosalla puuhaillen ja rentoutuen sopivassa suhteessa. Kävin Lunan kasvattajalla Eijalla kylässä vaihtamassa kuulumisia ja lelluttelemassa 5-viikkoisia Kamunkorven pentuja. Paikalla samaan aikaan oli myös Ulvomäen kennelin kasvattaja Riitta 8-viikkoisen Hipan kanssa. Pentujen touhua oli niin terapeuttista seurata ja on ne pienen pienet parsonin alut vaan vauhdikkaita ja rohkeita! Ihme kyllä, pentukuumetta ei tullut, varmaan ekaa kertaa elämässä.

Nemon synttäripäivä oli kans mainio 💖 Poika sai huomiota kerrakseen rauhallisilla lenkeillä, pihassa vapaana nuuskuttelemalla, älypeleillä kera extraherkkujen ja tietysti suukotellen sekä rapsutellen. Illalla oli vähän levotonta menoa, kun aloin sulattamaan toista jääkaappia muuton vuoksi ja homma kesti... Nemon rajasin siksi aikaa olkkariin, ettei häärää koko ajan jaloissa. Ravasi sitten sen ajan olkkarin puolella... Rauhoittui kyllä lopulta, kun urakka oli saatu tehtyä ja pääsi taas koko alakertaan.


Kuvat: Leila Luodemaa

Muutto oli taas aika urakka, mutta paria avainkommellusta lukuunottamatta, meni yllättävän kivuttomasti ja ripeästi. La mummu oli vahtimassa poikaa tavaroiden kantamisen ajan ja Nemo oli pyörinyt pitkään keittiötä ympäri, kun olivat rajattuna sinne, mutta rauhoittunut sitten unille, kun mummu tajusi lähteä olohuoneen puolelle, liekö piti pitää seuraa mummulle... Urakan päätteeksi syötiin pizzat ja maistui! Nukuttiin vielä viimeinen yö vanhassa kodissa käytännön syistä. (Nemo muuten moikkasi vielä viimeisimmäksi vanhan kodin pihassa naapurin x-rotuisen 1-vuotiaan Monan, joka tuli vähän turhan rajusti Nemon silmille ja poikahan ärähti, että nyt saa pikkuinen riittää!)

Su lähdin aamusta laittamaan uuden kodin paikat kuntoon ja se sujuikin ennätyksellisen nopeasti noin 3h:ssa oli jo 90% tavaroista paikallaan ja väylät vapaana Nemoa ajatellen, ettei tarvitse huonoilla silmillä uudessa paikassa törmäillä mihinkään. Pojat olivat nukkuneet tyytyväisinä koko aaamun vanhassa kodissa. Päivä oli vielä aika rutistus, kun oli 93m2 siivottavana ja yhdet synttäritkin välissä. Urakka oli valmis illalla klo 20 maissa ja Nemo pääsi vihdoin tutustumaan uuteen kotiin. 

Poika oli ihmeen fiksusti eli kun päästin sen vapaaksi boxista, missä oli ollut viimeisten tavaroiden kannon ajan, niin lähtikin ihan rauhassa ja kiinnostuneena nuuskuttelemaan paikkoja läpi. Ei törmäillyt mihinkään ja näytti tykkäävän uudesta paikasta, kuten aina ennenkin, riemu ylimmillään uusista mestoista! Olin vaan kuvitellut, että lähtee heti juoksemaan täysillä, mutta onneksi näin. 

Illalla maittoikin uni sitten hyvin parin päivän muuttohässäkän päälle. Nemo ehti siinä kyllä illan ratoksi vielä pöyhiä muutamia muovikasseja, jotka oli jäänyt lattialle siivousurakan päätteeksi tuoduista tavaroista. Nostettiin sitten kaikki irtotavarat kylppäriin oven taakse, ettei kaikkea levittele lattialle. 


Nemo tuntui viihtyvän uudessa kodissa vallan mainiosti, kun kaikki oltiin samassa tasossa ja neliöitä vähemmän eli vahdittavaakin vähemmän. Nukuttiin Nemon kanssa viimeinen viikko kaksin makuuhuoneessa patjalla (olipas ihanaa Nemo jaloissa ja vuorotellen omassa pedissä. Suukkoja vaihdettiin lukemattomia määriä!) ja sinne rauhoittui nopeammin etäpäivien aikana, kun oli oma peti ihanassa pienessä kolossa vaatekaappien vieressä. En ole tuollaista ratkaisua aikaisemmin asunnoissa nähnyt, mutta oli juuri sopivan kokoinen pörröpedille, siinä seinät sitten ympärillä. Makkarissa oli myös viilennin pöhöttämässä lämpöisinä päivinä, eikä kukaan säntäillyt samaan huoneeseen jääkaapille tai kahvin keittoon, kuten vanhassa kodissa, jossa Nemolle omaa aluetta ei saanut rajattua, kun keittiöön.

Nemo nukkui yöt tosi hyvin 8-9h, lenkkeili mielellään 0,5h kerrallaan ja oli kiinnostunut muista koirista + kerjäsi ohikulkijoilta huomiota ja pääsi muutamien lasten rapsutuksiin. Myös ruoka maistui hyvin ja uusi nurmikkopiha oli passelin kokoinen, siinä tykkäsi touhottaa, haistella ja tutkia paikkoja. Nemo oli kuitenkin levoton, vaikka päivän nukkui melko hyvin, niin iltapäivästä alkoi kaahaus, mitä jatkui lähes nukkumaan meno aikaan. Kävi kyllä hetkittäin pedissä, mutta sellaisia 0,5h pätkiä, kunnes taas ponkaisi ylös. Ilme oli iloinen ja mentaliteetti touhukas, mutta läähätti koko ajan, eikä mikään rauhoittanut oloa. Tämä tällainen ylenpalttinen kohnaus alkoi pari viikkoa aiemmin, vaikka väliin mahtui rauhallisiakin päiviä, niin sama sitten toistui taas. 

Huomasin myös, että meno oli aika ajoin huteraa sisällä, vaikka lattiamateriaalina oli muovimatto, mikä ei ollut ollenkaan liukas. Lisäksi pihassa juostessaan ei kulkenut koko aikaa ihan suoraan. Juoma- ja ruokakupeille alkoi olla hakemista, ei aina meinannut löytää sopivaa kohtaa, mistä herkutella. Olin varannut ajan lauantaille alunperin terveystarkastukseen, mutta saman viikon keskiviikon kohdalla alkoi tulla se ajatus, että se levoton pyöriminen tyyliin klo 14-21 ei ole oikein enää ok.


Nemo ehti viimeisen viikon aikana tehdä tyypillisiä jekkujaan... Yhtenä iltana kotiin tullessa hihnasta päästyään juoksi innoissaan sohvapöydän luo ja nappasi sen päältä lattialle jonkun kauppakuitin silputakseen. Toisena iltana olin pyyhkimässä pihakalusteita, niin oli sillä välin sisällä napannut tyhjän nappulapussin korokkeen päältä ja paini sen kanssa ihan suu messingillä, ei onneksi saanut pussia rikki, mutta varmaan pieniä muruja ja makua suuhun. Lisäksi harrasti myös pientä kiipeilyä, kun oli etujalat sellaisessa korissa, missä on koirien pokaaleja ja kertaalleen yritti kiivetä kerällä olevan patjan päälle, kunnes ehdin väliin. 

Viimeisellä viikolla mentiin myös bussipysäkille mummua vastaan. Nemo silmin nähden ilahtui, kun tajusi, kuka bussista tuli: heilutti häntää ja ostoskassit oli heti tutkittava 💖 Ilta meni mukavasti ja Nemo jopa malttoi rauhoittui vähän pidempään omaan huoneeseen meidän höpöttäessä ruoanlaiton lomassa. Samana iltana myös Nemon iskä kävi poikaa moikkaamassa viimeistä kertaa ja tehtiin rauhallinen lenkki upeissa Kalkunvuoren maisemissa. Kävi hyvä tuuri siinäkin, että viimeisen viikon kelit oli viileähköt, joten pystyttiin tekemään tavallista lenkkiä ja näin ollen Nemon mieli pysyi tasaisempana. 

Täällä uudella asuinalueella on muuten vielä hienommat lenkkipolut, kun vanhassa! Ei olisi uskonut. Siis ihan taloyhtiön pihasta pääsee suoraan metsään ja 1. maailmansodan linnoitus alueelle, missä lukuisia juoksuhautoja ja pieniä puusiltoja, minkä kautta pääsee Mustavuoren päälle ihailemaan maisemia. Lisäksi meidän vanhat ulkoilureitit on 500m päässä, mustikkametsää ja uutta omakotitaloaluetta, missä välillä tuntuu, kun olisi jossain Himoksen luksusmökkikylässä, hoidettuine pihoineen. Kalkunvuori on kyllä muutenkin pieni suloinen uudehko alue, josta ollaan käyty aiemminkin koteja katsomassa.


Viimeiset päivät Nemo sai aika paljon herkkuja, mutta kuitenkin niin, ettei maha mennyt sekaisin. Hemmoteltiin miehen kanssa poikaa vuorotellen ihan vaan ohi mennen annettiin nappulapussista pieni kourallinen, mieskin ikäänkuin salaa multa. Olin aina meinaan tarkka, ettei saanut liikaa syöttää mahapurujen vuoksi. Nemo sai myös uuden namipussin nameja, Cesaria ja viimeisenä päivänä kahteen kertaan suurinta herkkua maksalaatikkoa (10v tauko oli välissä, koska riisi alkoi kutittamaan tassuja) ensin aamupalalla ja sitten reilu 2h ennen lähtöä. Nautiskelikin oikein antaamuksella piimän kera.

Viimeisenä iltana meillä oli miehen ideasta kiva pieni metsäretki ja varattiin taloyhtiön pihassa oleva kota makkaranpaistoon. Pakattiin koriin eväät, Nemollekin oma herkkutikku ja sitten köpöteltiin taloyhtiön pihasta lähtevässä metsässä kaikessa rauhassa, sieltä kodalle, johon mies oli jo tehnyt tulet. Nemo sai tutkia paikkoja ja juodakseen vettä, kun kodassa olikin yllättävän kuuma auringon paistaessa. Poika sai tietysti kans makkaraa. Viikolla herkuteltiin myös mansikoilla useampana päivänä, olikin jo kesän kolmannet mansikat, vaikka yleensä raaskin ostaa vasta loppukesään lomalle.


Lopulta lauantaina oltiin Oiva Eläinklinikan pihassa vähän etuajassa. Automatka meni joten kuten, kun istuttiin Nemon kanssa vierekkäin takapenkillä ja luukutettiin ilmastointia täysillä + ikkunoita auki, olin käynyt auton siirtämässä jo aiemmin viileään parkkiruutuun. Ehdittiin siis kävellä Oivan ohi menevällä pikkutiellä vielä kymmenisen minuuttia ja Nemo haisteli paikkoja touhuissaan. Oivassa vastassa oli murheellisen näköinen eläinlääkäri Saila ja ihana hoitaja Aija, jonka kanssa oltiin viikolla jo puhuttu puhelimessa.

Sailan kanssa juteltiin hetki huoneessa ja Nemo sai hömpötellä ympäriinsä sekä olla eläinlääkärin rapsutuksissa. Saila arveli mun kuvailemani oireiden ja Nemon motoriikan myötä, että mahdollisesti oli joku neurologinen sairaus, mikä olisi vaan huonompaan suuntaan mennyt (oltiin jo aiemmin lähetelty parit sähköpostit lääkärin kanssa, jossa kerroin tarkasti vanhan koiran tilanteesta). Nemo vielä viimeisimmäksi unessa kuorsasi vähän ja maiskutteli suutaan, olo oli hyvä äidin sylissä 💖 Tämä oli siis täydellinen ajoitus, kun Nemo sai hymyssä suin lähteä Lunan ja Nugan luokse. Itsehän olin venynyt aamuyön herätyksiin ja arjen rauhoittamiseen lähelle omia äärirajoja koko alkuvuoden, joten surutyötä oli tehty jo useampi kuukausi. Mitä vain näiden rakkaiden eteen. 


Nyt opettelen sitten uutta arkea, uudessa kodissa. Fiilis on rauhallinen, mutta myös pöllämystynyt ja vähän rikollinenkin, voinko nyt tosiaan suoraan töistä käydä kaupassa tai tehdä ihan mitä huvittaa. Nemo ja ylipäätään koirat on vähän väliä mielessä ja kun herään aamuisin johonkin pieneen rapsahdukseen, niin mietin heti, että Nemo siellä tassuttelee, aika lähteä lenkille. Voileipiä tehdessä viipaloin aina yhden ylimääräisen siivun ja totean, että se on laitettava omaan suuhun. Huomaan myös, että kaipaan ulkoilua, en voi kuvitellakaan, että nousisin sängystä suoraan olohuoneeseen etätyöpisteelle. Pakko päästä ulos ja olen nyt tehnytkin pari lenkkiä päivässä kävellen ja välillä pyörällä, jotta ajatus kulkee. 

Kiitos kaikille myötäelämisestä ja lukuisista yksityisviesteistä! Tullut muutamia ihan häkellyttävän yllättäviä viestejä, kuinka meidän blogia on seurattu vuosia (ja mä kun olen luullut, että äiti on lähes ainut, joka blogia seuraa). Nemo oli mun elämäni suurin unelma ja saatiin yhteisiä vuosia enemmän, kun osasin toivoa. Haave omasta koirasta kyti jo lapsuudesta asti, kun äiti ei koskaan antanut meidän ottaa koiraa. Nemo oli luonteeltaan kultaa (kiitos Tonille tästä ilmaisusta!) ja toi terrierimäistä vauhtia sekä suunnatonta iloa ihan jokaiseen päivään (multahan joskus kysyttiin, onko tuolla koiralla koskaan huonoa päivää, vastaus: ei!). Paljon reissattiin, harrastettiin ja kisattiin, mutta parasta Nemon kanssa oli pitkät aamulenkit ja kun se käpertyi tyytyväisenä sohvalla kainaloon tuhisemaan. Kasvattaja Anne-Marille vielä erityiskiitos kauniista sanoista sekä hyväsydämisestä ja puuhakkaasta ilopilleristä! 💖


Tällä hetkellä on sellainen ajatus, etten hanki koiraa. Ollaan saatu juuri sukuunkin käyttölinjainen labradorinnoutajan pentu Elvi, veljentytön pari vuotiaan Nila tytön kaveriksi. Ajatuksena onkin, että syksyn tullen hoitaisin mielelläni ystävien ja kavereiden tuttuja koiria pientä korvausta vastaan, joten saa ottaa yhteyttä. Tiedän, kuinka vaikea on saada koiralle hyvää hoitopaikkaa, joten uskon, että tarvetta on. Itselleni koirien kanssa lenkkeily, puuhailu ja köllöttely on aina plussaa, joten enemmän, kun mielelläni hoidan pieniä ja keskikokoisia koiria. Samaan aikaan menee 1-2 koiraa, ehkä jopa 3.

Nyt varmaan joku miettii, kuinka ne Nemon seikkailut jatkuvat, niin tietysti nuoremmissa sukupolvissa, kun meillä on Nemon ja Lunan jälkeläisiä vielä täällä ihastuttamassa: Helmi, Ässä, Luka, Milo, Piki, Sandi, Rosti ja Ludwig. Järkätään lenkkitreffit kesän jälkeen, kun lomat on pidetty! Mullakin alkaa kesäloma huomenna.


Ihanaa kesän jatkoa kaikille ja kiitos, kun olet ollut mukana meidän matkassa, osa lukijoista lähes 16 vuotta! Rapsuja jokaiselle karvaiselle siellä ruudun toisella puolella, olette tärkeitä 💖

6 kommenttia:

  1. Luulenpa, että samankaltaisia ajatuksia pyöri mun päässä viime syksynä Teuvoa koskien. Lopulta tulin siihen tulokseen, että se on suurinta rakkautta, että pystyy myös luopumaan kun viimein on sen aika. 💔
    Edelleen se sattuu. Toiset vaan jättää isomman tassun jäljen sydämeen kuin toiset. 🐾❤️
    Lämpöisin parssoni ajatuksin. Katja💕

    VastaaPoista
  2. Kiitos Katja! Ihanasti sanoitettu, samoja ajatuksia tosiaan. Näistä rakkaista ei haluaisi luopua koskaan <3 Ja loppuelämän ne kulkeekin mukana ajatuksissa ja tuhansissa muistoissa.

    VastaaPoista
  3. Virpi täällä hei. Nyt on yhden "ikuisen" parsonin aika taas ohi ja siellä sateenkaarisillan luona telmii valkoisten koirien joukko. Kirjoitat kauniisti koirasi viimeisistä päivistä ja olet niistä tehnyt myös kauniita. Itsekin hoidin paljon kuvamallasi tavalla tuttujen koiria edellisen koiran poismenon jälkeen. Se toi kyllä lohtua .Voimia kesääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta viestistä ja kauniista sanoista! Tuttuja tunteita siis myös sinulla 🐾 Meillä oli Nemon kanssa rikas ja iloinen elämä alusta loppuun, siitä olen kiitollinen ❤️ Mukavaa kesän jatkoa!

      Poista
  4. Osanotto rakkaan ystävän menetyksestä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤️ Nemo/parsonit on kyllä mielessä päivittäin ❤️🐾

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!