21.10.2022

Pentupäiväkirjat

Aloitin Nemon Seikkailut blogin pitämisen vasta maaliskuussa 2009, vaikka Nemo oli tullut meille jo elokuussa 2008. Sitä en ole tainnut kertoakaan, että blogia ennen pidin kyllä perinteistä käsinkirjoittettua päiväkirjaa ihan Nemon ekasta päivästä lähtien! Nämä tekstit tuli muutossa vastaan ja ne naurattaa, kun on ensikertalainen koiranomistaja, vähän pihalla ja samalla hermona, että kaikki sujuu varmasti hyvin. Kirjoista löytyy myös mulle ominaisia päiväaikatauluja kellonaikoineen, koska annetaan ruokaa, mennään ulos, leikitään jne :D Tässä muutama pätkä syksyltä 2008, kun Nemo oli ollut kotona jo yli kuukauden eli homma sujui jo jollain lailla:

Ke 24.9.2008

Viimeinen kouluilta! Nemo illaksi mummulaan, aikas elohiirenä. Hoitotiimi oli joutunut riisumaan sukkansa... Jonnaa (6v) oli oikein sattunut, kun Nemo oli alkanut puremaan kovaa varpaisiin. Äiti eli mummu oli pelästynyt, kun Nemon köhimiselle ei ollut tullut loppua ja soitti mulle, mutta onneksi pelkkä veden juominen auttoi. Loppuillan poika olikin vallan kesynä. 


Jonna ja Nemo Pyynikillä


Aina pilke silmäkulmassa ;)

To 25.9.2008

Nemo "karkasi" luhtitalon käytävälle mun kastellessa ulkokukkia ja kävi moikkaamassa Anne kissaa nätisti. Luokse huutelut ei paljon tehonnut. Kaveripariskunta oli kylässä ja ihastuksissaan pienestä. Istu-paikka-tänne harjoitus onnistui. Kaverin mies koulutti myös istu ja maahan. Ruokakupilla osaa jo istu + katsekontakti. 


Seinänaapurin Anne

La 27.9.2008

Pentupiirissä Raholassa oli hauskaa! Koiria reilusti yli 10 ja vauhtia piisasi. Nemo taisi olla vilkkaimmasta päästä, meno ei hyytynyt, leikki kyllä nätisti. Sain hyvin kotona siivottua, kun toinen väsy. Illalla ystävien hääjuhliin, veli kävi ruokkimassa ja lenkittämässä yht. 2h, Nemo oli ollut tosi kiltisti. Ei ihmetellyt, kun kömmittiin kotiin klo 02.


Karkeakarvaisen saksanseisojan kanssa


Telkkaria katsomassa

To 2.10.2008

Jo toinen yö, kun Nemo nukkunut sikeästi! Ei yhtään tarpeita sisälle, paitsi aamulla salamana. Tarvisi varmaan alkaa nukkua ulkovaatteet päällä, jotta ehtisi ajoissa ulos. Mun kaverin kanssa 1h lenkki, muutama ohitusharjoitus. Kynsien leikkaus + madotus. Paino 4,5kg.


Komea ruska oli 14 vuotta sittenkin

Ihan niitä ensimmäisiä tekstejä en taida tohtia julkaista, siellä on aika rankkaa menoa, kun koko ajan muutaman tunnin yöunilla ja pentu puree & riehuu 24/7 :D Teksteistä tulee kyllä tosi paljon hyviä fiiliksiä ja jotkut tapaukset muistaa, kun eilisen päivän esim. ton, kun 6-vuotias Jonna istuu ruokapöydässä, yrittää syödä, mutta vedet tulee silmistä ja mummu ihmettelee vastapäätä, mikä sillä on, niin Nemohan se siellä pöydän alla piraijahampaineen, ei tosiaankaan päästä irti. Onneksi sukat riisumalla siitäkin selvittiin.

Iloista viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ❤️ Toi vessaharjajuttu on niin Nemoo 😁😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, Nemo on aina keksinyt omaa kivaa, jos ei erikseen ohjelmaa järjestetä :D

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!