13.7.2021

Ilmastointilaite tuli taloon

Sen verran kuumaa hellekeliä pukkaa viikko toisensa perään Tampereella, että käytiin hakemassa ilmastointilaite pieneen yksiööni, jotta kaikilla, etenkin koirilla, on helpompi olla. Todella hyvältä vaikuttaa, kun nyt pari vuorokautta on sitä hurruutettu. Yöllä oli kyllä pois päältä ja mulla oli jopa viileä pelkän lakanan alla. 


Parvekkeella ollaan vaan aikaisin aamusta tai illasta, Luna kyllä haluaisi sinne aurinkopaikalle läähättämään non-stop

Nemon kanssa jouduttiin lauantaiyönä Tampereen Evidensia päivystykseen, kun oli huonovointinen, levoton, kuola tippui suusta, häntä oli koipien välissä ja käveli hoiperrellen juuri, kun oltiin menossa nukkumaan. Päivä oli ollut todella kuuma ja hautova. Aamulla oli kuitenkin ollut viileämpi keli ja tehtiin parin viikon tauon jälkeen puolen tunnin rauhallinen lenkki varjossa, vähän tihuutteli vettäkin (lenkki oli virhe). Koirat jäivät kotiin, kun tehtiin päiväreissu Hämeenlinnan suunnille. Veljentyttö oli käynyt pissattamassa koirat ja antamassa niille ruoan, kaikki oli ollut hyvin. Ilmeisesti kuppi meni sitten siinä kohtaa yli, kun tehtiin iltapalaksi makkaraa uunissa, paistettiin halloumia salaattiin yms. Koirat steppasivat kuumassa keittiössä, hyppivät pöytää vasten ja kerjäsivät varmaan tunnin verran. Ilmeisesti Nemo oli unohtanut juoda tarpeeksi ja nestehukka oli syynä huonoon oloon. 

Itse epäilin lämpöhalvausta, mutta siitä ei saatu vahvistusta, kun Nemon lämpö oli normaali 38,5 astetta. Todennäköisesti olisi noussut kuume, jos ei oltaisi lähdetty päivystykseen viilentymään ja nesteytykseen. Verikokeen tulokset olivat normaalit, paitsi hyvin lievä anemia, arvot aavistuksen alle viitearvojen. Nemo sai lisäksi pahoinvoinninestolääkettä ja kotiin lähteissä vielä varmuuden vuoksi opiaattipohjaisen särkylääkkeen, mikä on mahaystävällinen. Lääkäri epäili, että voisi vielä alkaa ripuli ja selkäkin vaikutti jäykältä. Onneksi kumpikaan ei ole oirehtinut.


Aamupalakaveri

Lääkärin mukaan koiran vointi näytti niin huonolta (tärisi kaiken päälle tavalliseen tapaansa, mitä tehnyt 7-viikkoisesta asti), että antoi ymmärtää olevan kyse jostain pahemmasta. Tottakai sitä itsekin ehti miettiä jo, onko kyseessä viimeinen reissu, kun Nemo ei vielä aamullakaan kävellyt suoraan, eikä käynyt pissalla, vaikka hätä oli varmasti nesteytyksen jälkeen. Lopulta klo 11.30 eli tasan 12h ekoista oireista lähti lenkillä kävelemään suoraan, teki tarpeensa ja "räyhäsi" naapurin arkivihollisille eli kahdelle pienelle touhukkaalle norwichinterrieri urokselle. Kaikkien neljän koiran reaktiot saa aina meidät taluttajat repeilemään, kun osapuolet saavat kauheat ravarit vastaan tullessa, auton ikkunasta tai pelkästään haistaessa, että tästä on hetki sitten kuljettu. Nemokin, joka tykkää 95% kaikista koirista :) Nämä norwichit eivät edes hauku, mutta niillä on aina kauhea touhotus, juoksu, läähätys ja murina päällä!


Aamun syliluuta

Nyt ollaan annettu kolme kertaa päivässä ruoan sekaan elektrolyyttivettä, Aptuksen Nutrisal merkkinen, mitä saa apteekista, eläinlääkäriltä ja kait eläinkaupastakin. Tätä suositellaan helteellä koiralle, saa siitä energiaa ja suoloja. Tuote onkin tuttu agilitykisapäivistä kesäaikaan, ei ollut tullut mieleen aiemmin, kiitos vinkistä mahtavalle hoitajalle! Olen lisäksi laittanut sitä toiseen juomakippoon pelkän veden rinnalle. Laitoin meinaan ensiksi pelkkää elektrolyyttivettä ja tuntui, ettei Nemo halunnut juoda sitä, Luna sen sijaan käy lipittämässä mielummin sitä, hyvä tyttö! Tänään on eka päivä, kun Nemo alkaa vaikuttaa omalta itseltään, ilmeisesti parin päivän viilennys ja elektrolyyttivesi alkaa auttaan oloon. 

Vähän samanlainen tilanne oli jo viime viikolla, kun Nemo hönkötti keittiössä. Mies on kova kokkailemaan kaikkia ihania gourmet liharuokia ;) Silloin lorautin koirien veden sekaan vähän tonnikalalientä, mikä johti siihen, että lähes koko kuppi juotiin tyhjäksi ja sitten tuli väkisin pissa sisälle kolmeen kertaan. Oli vähän liian hyvää juomaa. 


Naapureiden tarkkailija

Meidän vinkit pitkään kestäneelle helteelle koirien kanssa: 

1. Vie koirat vaan tarpeille, ei lenkkeilyä. Mielellään varjossa ja nurmikolla/hiekalla, asfaltti on polttavan kuuma. Ulos täytyy mahdollisesti päästä useammin, kun juovat enemmän

2. Vaihda kylmä raikas vesi kuppiin 3-4krt päivässä, suosituksena tarjota myös Aptuksen Nutrisal elektrolyyttijauhetta veden sekaan (jos koira juo huonosti, niin vettä voi lisätä ruoan sekaan tai antaa suoraan ruutalla suuhun)

3. Pidä koti niin viileänä, kun mahdollista eli sälekaihtimet kiinni ja ikkunat/ovet kiinni auringon puolelta. Tuuleta läpivedolla aamulla ja illalla, kun ulkona on viileämpää, kun sisällä. Lämpöiseen aikaan kaikki luukut kiinni

4. Pidä koirat rauhallisena, usein onnistuu, kun ei ole itse kotona, jolloin nukkuvat hyvin tai kun vaan on itse kotona paikallaan, niin ei koiratkaan hötkyile perään (en tiedä hötkyileekö muiden koirat, mutta nämä seuraa mua, kun varjot :D). Meillä tosin vielä se dilemma, kun lähtee itse pois kotoa, niin jäähdytinlaitetta ei ilmeisesti uskalla jättää päälle, koska siinä on tulipalovaara. Onko tästä kenelläkään kokemusta, kuinka olette toimineet?

5. Koiraa voi kastella mahan alta, tassuista ja kaulalta, mistä viilenee nopeiten tai päälle voi laittaa märäksi kastellun pyyhkeen. Meillä tosin Nemo inhoaa näitä toimenpiteitä, joten alkaa läähättää entisestään eli ei käytetä, kun ääritapauksissa

6. Muista itsekin juoda, mulla vettä useammassa pullossa jääkaapissa, niin saa koko ajan kunnolla kylmää vettä. Huomaan, että kun alkaa särkeen päätä tai muuten tuntuu olo nihkeälle, niin kun juo kerralla ison lasin vettä 0,33-0,5l, niin olo alkaa koheneen huomattavasti


Häikii

Helteellä ei ole tehty oikein mitään, pieniä aktiivisuus juttuja kotona iltapäivästä, kun koirat alkaa kyselemään ohjelmaa. Lähinnä karvalankomatolta namien etsintää ja maksalaatikkokongien purkua. Nyt en viitsi edes aktivoida, vaan ollaan niin hissun kissun, kun voidaan ja lenkit on 5min pituisia. Kätevää kyllä, kun tarpeet onnistuu niin nopeasti, käännytään sitten heti takaisin sisälle ja kannan Nemon portaissa, ettei rasita itseään. Aikoinaan, kun olivat raakaruoalla, niin Nemoa piti kävelyttää aina ensin 15-20min ennen, kun tapahtui mitään. 

Koirat on myös pyytäneet autoon, ilmeisesti ilmastoinnin pariin ja käytiin viime viikolla yhtenä iltana ajelemassa tunnin verran, niin saivat nukkua tyytyväisinä viileässä humussa, Nemo kuorsasi taas koivet kohti kattoa. Luna sen sijaan hihkui koko matkan ja ihmetteli, kun autosta ei päässyt jalkautumaan mihinkään. Mummu oli meillä myös yhden yön kylässä, se oli mukavaa vaihtelua arkeen. Sai huomiota ja paijauksia, sekä Luna nukkua mummun kainalossa vuodesohvalla ja Nemo leveästi mun kanssa sängyssä.


Rakas

Onneksi päästään elokuun puolivälissä isompaan paritalokotiin, jossa on oma piha, niin helpottuu arki koirien kanssa ja toivottavasti on vähän viileämmät olot, kun saa läpivedonkin asuntoon. 

Huomenna koirat ja ilmastointilaite (:D) lähtevät loppuviikoksi isälle hoitoon, joten toivottavasti kyläily menee rauhallisesti, ilman suurempia hötkyilyitä. Itse vietän minilomaa toisella puolella Suomea, mutta onneksi sieltä pääsee jokusessa tunnissa takaisin kotiin joko junalla tai autolla, jos niikseen on. 

Kuinka te olette pärjänneet helteellä? Pitäkää koirat viileinä ja nesteytettynä!

2 kommenttia:

  1. Vauhtia ja vaaratilanteita samoin kuin niin monesti aikaisemminkin 😳❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, oli taas niin kuumottavat paikat 😏 Onneksi Nemo vaikuttaa nyt omalta itseltään, toki hellekelillä tavallista rauhallisempi ja tietysti hyvä niin ❤️

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!