29.6.2018

Synttäriviikko

Se on taas perjantai! Viikon takainen juhannus meni mukavasti, vaikkei mitään varsinaisia perinteitä noudatetukaan. Nemon pyöreitä tuli juhlittua joka päivä.

Torstaina käytiin Nemon rokotuksilla ja samalla tehtiin perus terveystarkastus. Kaikki oli kunnossa. Nemo heilutti koko ajan häntää ja eläinlääkäri sai märkiä pusuja. Lääkäri naureskelikin, että tää on oikeasti harvinaista, että on näin iloinen asiakas <3

Käynnillä otettiin myös perus verikokeet, joiden tulokset näytti hyvältä. Muutama arvo oli pikkuisen yli tai alle rajojen, mutta niin pienesti, että "ei ole kliinisesti mitään merkitystä, koska ovat niin vähän muuttuneet" ja "elinarvot, olivat kaikki täydellisesti ja hienosti viiterajojen sisäpuolella". Nykyään suositellaan labroja, varsinkin, kun Nemolta ei sellaisia ole koskaan otettu.


Juhannusherkkuja

Perjantaina tehtiin 1,5h lenkki Arboretumiin ruusuja nuuskuttelemaan. Nemo kulki osan matkasta vapaana, mutta jonkun verran oli vastaantulijoita, jolloin huikin sen aina kiinni, ettei yllätä ketään märillä pusuilla. Nuga kävi loppulenkistä uimassa. Nähtiin myös lokinpoikaset vähän turhankin läheltä ja tuli kiire pois emon alta. Päivän mittaan tehtiin lisäksi lyhyitä lenkkejä ja vältyttiin ihmeen kaupalla kastumasta.


Nuga nautiskelee

Lauantaina mentiin ensin tavallinen aamulenkki. Miehen herättyä lähdettiin koirapuisto lenkille koko perhe. "Voi että" oli miehen eka kommentti, kun Luna pääsi vapaaksi ja lähti juoksemaan niin paljon, kun kintuista lähti <3 Pojat tietysti perässä! Oli niillä kivaa temmeltää, nuuskutella ja merkkailla. Mietittiinkin siinä, että olisipa oma piha tällainen. Voisi huoletta päästää Lunaakin vapaana, joka menee esim. 1.2m aidasta muutamassa sekunnissa yli, tarpeen tullen ;)

Koirapuistoilu loppui sitten fleximummon kohtaamiseen... Hohhoijaa. Oltiin nähty parivaljakko jo alkulenkistä ja kierrettiin todella kaukaa, koska koira sai viipeltää pitkässä hihnassa miten tykkäsi. Sitten yhtäkkiä noin 20 minuuttia puistossa oltuamme sama parivaljakko ilmestyi aidan taakse. Luna sai kohtauksen, huusi ihan täyttä häkää ja pojat säesti tottakai perässä. Mummo vaan yritti tuoda villakoiraansa aidalle haistelemaan, mutta onneksi ehdin väliin karjaisemaan, "älä tuo, nää puree". Kyllä se siitä sitten älysi lähteä. Mies meinasi, että koiriinkin pitäisi olla joku ajokortti ennen, kun sellaisen saa itselleen. Jos ei tuon vertaa tajua, että koira on nyt vihainen, se saattaa purra.


Luna tsiikailee isojen koirien puolelle


Nuga touhottaa kuumissaan


Hetki paikallaan


Parhaista ralleista ei tullut videota

Sunnuntaina käytiin aamusta Nugan kanssa tallilla. Poika kulki mukana onnellisena häntää heiluttaen, merkkaili ja maisteli maalaismakuja ;) Päivällä tehtiin Nemon kanssa laatuaikalenkki lähipuistoon, jossa otettiin pätkiä koiratanssiohjelmasta. Vire oli ensin alhainen, mutta kun otin namit esiin, niin Nemo alkoi suorittaa motivoituneena liikkeitä ja sitten riittikin palkaksi juokseminen ja kehut.

Muuten juhannuksena herkuteltiin mm. lättykestien merkeissä ja pötköteltiin kotona. Poikettiin myös Kaupinojan saunalla ja uimassa, oli aikas vilpoista vettä, edelleen! Koiratkin saivat omanlaisiaan herkkuja mm. maksalaatikkoa ja makkaraa. 


Kaupinojan saunan löylyt teki hyvää

Nemon synttäripäivänä maanantaina poika sai juosta aamulenkin vapaana. Töiden jälkeen lähdettiin aksaamaan Pirkkalaan ja olihan se nyt hauskaa! Tapaturman minimoimiseksi tein hyppy putki suoran, jota rallateltiin molempiin suuntiin. Ohjasin molemmat puolet ja sitten Nemo sai tulla yksin radan mun odottaessa maalissa. Hienosti poika pysyi lähdössä ja kovaa rallatteli palkkana olleen wubban kanssa. Varsinkin ensimmäisen radan jälkeen nähtiin Nemon kuuluisa hepuli, kun saalista vietiin jonkun aikaa kun litran mittaa :D Viimeisen radan jälkeen maalissa odotti superpalkka eli maksalaatikkokakku <3


Nemo wubban kanssa


Pylly pystyssä


Leikkisä 10-vuotias


Maksalaatikko kakku maistuu


Agilityn jälkeen satelee pusuja <3 <3


Pientä rallattelua

Muuten viikko onkin mennyt miehen viemillä lyhyillä hellelenkeillä, sohvalla pötkötellen ja luita järsien. Itse olen treffannut kavereita ja pyydystänyt iltapukua heinäkuun hääjuhlaan. Etsinnät jatkuu nyt viikonloppuna... Mukavaa viikonloppua :)


Synttärikukkien kanssa


Bachelor ;)


Nemon virallinen 10-vuotis potretti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!