6.1.2018

Kolmeviikkoiset

Uusi vuosi 2018 on lähtenyt iloisissa merkeissä käyntiin. Perus pentuarkea mennään ja Helmi mammakin on alkanut nukkumaan öisin, mikä piristää kummasti mieltä ;) 


Repesin, kun Helmi oli tuonut siili unilelunsa mun tyynylle, vaikka mamman pitäisi nukkua vauvojensa kanssa pentuhuoneessa

Kylässä on tällä viikolla käynyt äitini ja veljenlapset 15v tyttö ja 8v poika. Kovasti hoitivat pieniä punniten, sylitellen ja jauhelihaa syöttäen. Lisäksi tänään sain vieraaksi pentujen isän omistajan Sinin ja parsonisti ystäväni Hannan. Oli niin ihanaa lellutella porukalla pieniä ja puhua suut silmät täyteen koirien ja tyttöjen juttuja. Kiitos Sinille myös pentujen kynsien leikkuusta! Aina oppii jotain uutta siis kynnet saa helpoiten leikattua tavallisilla ihmisten kynsisaksilla. Olen aina näpertänyt niitä ihmisten kynsileikkureilla, jotka on meillä vähän tylsätkin. Veikkaan, että nyt alkaa homma sujumaan nopeammin. 

Hannan kanssa jatkettiin vielä perinteiselle koirakaverilenkille parsonien Mimmi (13v), Martti (7v), Nemo (9v), Luna (7v) ja Nuga (6v) kanssa. Tehtiin tunnin reipas lenkki Härmälän rantaan, Härmälä camping ympäri ja omakotitaloaluetta sekä puistoja pitkin takaisin. Lenkin jälkeen maistuu aina myös siivet, kuten tamperelaisilla on tapana ;) Olin niin tämän tarpeessa. Nyt tuntuu, että sekä mamma, että pennut ovat aika väsähtäneitä ja oma laumanikin pilkkii tyytyväisinä kaverilenkin ja perinteisten iltaluiden jälkeen.


Unta riittää sikinsokin


Äiti pesee (Little Drummer Boy)


Seisova pöytä (joo, joo, kyllä mä sen Helmin vielä trimmaan)


Rennosti maitobaarissa (Santa Baby)

Viikolla pennut täyttivät kolme viikkoa eli saivat matolääkkeen (+ koko muu lauma), maistelivat kädenlämpöistä jauhelihaa sekä liotettua nappulaa ja pentulaatikkoon laitettiin pieni vesikippo. Kiinteä ruoka on maistunut erittäin hyvin, selvästi sukuunsa tulleita ;) Tarpeet tekevät pääsääntöisesti lehdelle, etenkin tyttö ja Helmi pitää pentulaatikon edelleen uskomattoman puhtaana! Pentulaatikkoon on myös laitettu oviaukkoon keskikokoinen levy, sillä pennut pääsevät jo pelkän reunan yli koko huoneeseen. Niin ne kasvaa!

Pennut eivät vielä kerralla kauaa jaksa olla hereillä. Se on sellainen 15-30min ja sitten on taas päikkäriaika. Kovasti leikkivät pienen hetken kerrallaan ja hännät heiluvat. Sellaista parsonille tyypillistä: otetaan koko kaverin alaleuka suuhun, hypitään niskaan, hypätään vasten, purraan selästä jne. Hyvin pehmeitä ja haparoivia ovat otteet, joten aika hupaisaa katsottavaa. Pojat myös haukkuvat ja murisevat varsinkin mammalle, jos ei ruokaa ala kuulumaan. Tyttö on hieman rauhallisempi (ainakin toistaiseksi), mutta on sieltäkin tänään kuulunut ekan kerran samaa pientä mielenosoitusta :) <3


Leikitään (etualalla Frosty the Snowman)


Pientä kähinää ja etualalla haukottelua


"O-ou, toi täti taisi huomata, että me pojat pussaillaan"

Virittelin yläkerran porttiin kompostiverkosta nippusiteillä esteen, etteivät pennut putoa portin välistä rappusiin (osaan mäkin jotain remonttihommia tehdä :D). Tällaista probleemaa ei ole ollutkaan aikaisempien pentujen kanssa, pelkkä pahvi oviaukossa on riittäänyt, mutta Helmi mamma ei halua mitään esteitä, tökkää ne kuonollaan sivuun ja pentuhuoneen ovikin pitää tosiaan olla mielellään auki. Toki sitä pidetään yöt ja työpäivät kiinni.


Nemo, pikkuisen onnellisena, mummun sylissä

Loppuun vielä viime vuoden 2017 highlights:

1. Pentusuunnitelma ja C-pennut
2. Persoonallisuustestipäivä
3. Tartton matka

Koiraelämän 2017 merkittävimmät:

1. Pentusuunnitelma ja C-pennut
2. Agilityn kisauran lopetus, tilalla dobo, rallytoko, mätsärit
3. Onnidog koiraleiri


Parhautta <3 (Little Drummer Boy)


Ruoka maistuu, namsk namsk :)

2 kommenttia:

  1. Veljentytär täytti kyllä just 16!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoksasin saman jälkeen päin ;) Täytyy käydä korjaamassa!

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!