4.5.2017

Doboilua, niin kivaa

Nyt voi sanoa kevät! Mikä ihana ilma hemmottelekaan meitä. Viikon sisään on tehty pidempiä lenkkejä omien kotihuudien lisäksi mm. Hämeenpuistossa, Niihamassa, Kangasalla, Tampellassa ja Kaukajärvellä. Koirista oikein huomaa, kun niiden askel kevenee entisestään siirtyessä asfaltilta metsän tai lenkkipolun siimekseen. Niiden touhua ei voi muuta, kun hymyssä suin seurata, joka koloon mennään ja kaikki haistetaan & maistetaan :)


Haiharan kartanolla

Nemon kanssa on kaksi dobo-tuntia takana ja olen positiivisesti yllättynyt, kuinka kivaa yhteistä puuhaa se on! Ensimmäisellä kerralla Tamskin hallissa Nemo haukkui häkissä kiihkeänä, koska on ollut aiemmin hallissa vaan agilitykisoissa, kisamoodissa... Dobo-tunnilla nimittäin koira odottelee välillä, kun ohjaaja tekee lihaskuntoliikkeitä! Tuo tauko on paikallaan koiralle, sillä 1h lihaskuntoliikkeitä putkeen olisi ihan liikaa ja hämmästyksekseni olen alkanut tykkäilemään tollaisista harjoituksista itsekin. 

Olen aina ollut jumppatunneilla se, joka pomppii eri suuntaan, kun ne muut... :D Mutta tällä iällä sitä ei ota niin vakavasti ja olen haastanut itseäni vuosien varrella sambatunneilla, vakiotansseilla ja omalla tavallaan agilitylläkin (en ole ollut mikään nopea spurttaaja, vaan pikemminkin sitkeä maratoonari). Lisäksi töissä on tehty keppijumppaa parisen vuotta ja huomaa, kuinka kroppa & tasapaino pysyy erilaisessa vireessä niinkin pienellä joka päiväisellä 10min venyttelyllä. 


Tuulimyllyn portailla

Toisella tunnilla Nemo olikin paljon nätimmin, kun otin pienemmän boksin mukaan ja tein yksilöliikkeet ihan boksin vieressä. Toki tärkeimpänä rauhoittajana varmasti oli se, että oli hiffannut lajin hengen, mennään rauhassa keskittyen. Olen myös huomannut Nemon silmistä, että viimeisen 10min aikana alkaa olla jo väsähtänyt (jes!) ja tuntuu seuraavanakin päivänä pysyvän rauhallisempana kotona. Harjoituksia on ollut paljon erilaisia ja tunti menee aina ihan siivillä! Voi, kun olisi lista kaikista, mitä on tehty, niitä olisi kiva hyödyntää kotonakin. Yritän tähän listata ne, mitä muistan:

Ihmisen liikkeet:

- tasapainotyynyn päällä seisominen (ja pallon heittely kaverille, pallon pyöritys omien jalkojen ympäri)
- tyynyn päällä istumassa kaikki raajat ilmassa, kädet heiluu, kun lentokoneella
- tyynyn kanssa lankutus, joko kyynärpäitten, polvien tai jalkaterien alla
- punnerrukset tyyny jalkojen alla
- pallon päällä mahallaan jalat maassa ja yläkropan nostot
- erilaiset venyttelyt palloa hyödyntäen mm. selän venytys silta-asennossa, rintalihasten venytys käsi pallon päällä, itse maassa, lonkankoukistajat jalka pallon päällä
- dodo pallon päällä kontillaan olo
- kahden tasapainotyynyn päällä makaaminen selällään, tyynyt pepun ja lapojen alla

Liikkeet koiran kanssa:

- tasapainotyynyn päällä koiran etujalat/takajalat
- tasapainotyynyn päällä koiran etujalat ja takajalat peruuttaa ts. kääntyy
- koiran venyttely namin avulla lapaan, puoleen selkään, polveen ja hännän tyveen
- koira niiaa, leikkiasento
- koira nyökkää etujalkojen väliin
- koira jalkojen väliin istumaan, kurkottaa niin, että kaula venyy
- ihminen dobo pallon päällä istuen, koira kiertää pallon 
- koira kiertää ja menee jalkojen alta
- koira kiertää ja menee jalkojen päältä (joutuu nostelemaan jalkojaan)
- koira kiertää ja hyppää jalan yli
- koira kiertää ja oma takapuoli on kevyesti ylhäällä sen aikaa
- tyyny lantion alla makuu mahallaan ja käsien nosto ja vienti sivulle, jonka jälkeen edessä makaavalla koiralle nami
- lämmittely hölkätään niin, että koira seuraa ja ope huutaa milloin molemmat seisoo, istuu ja makaa (hauskaa!)
- dobo pallon päällä koira istuu tai makaa


Iloinen doboilija, huomaa häntä!


Nemo odottaa hienosti

Kuluneella viikolla Nugan kanssa heiteltiin frisbeetä tallilla, Luna on päässyt saunaan & sänkyyn nukkumaan ja Nemo kävi fyssarilla. Myös mummu on ollut kylässä, mistä koirat riemastuivat täysin ja Nemo poikkesi myös mummulla, herkuttelemassa ;) Vuotuinen Pirkkalan Piskien agilityn vierailijakoulutus järjestettiin myös ja kouluttajaksi saatiin iki-ihana Johanna Wuthrich, jonka opetuksesta nauttivat kaikki koirakot! Itse olin vaan hengessä mukana ja samalla estekonttia siistimässä.  


Isolammen rannassa


Äiti, mentäiskö uimaan, tuumaa Nuga Lunalle ;)

Huomiselle on luvattu viikon lämpöisintä päivää ja ajattelin korkata pyöräilykauden hurauttamalla kaupungin läpi töihin 12,5km. Illalla alkaakin sitten jääkiekon MM-kisat, joten sopivassa suhteessa myös penkkiurheilua luvassa ;)

Mukavaa viikonloppuun laskeutumista!

P.S. Vappu meni meillä vähän niin kun tavallisena pitkänä viikonloppuna eli järkkäiltiin kotia, treffailtiin ystäviä ja juhlittiin Tapparan Suomen mestaruutta! Tehtiin myös perinteinen vapputorikierros poiketen kesäkauden ensimmäisillä Vohvelikahvilan herkuilla <3

4 kommenttia:

  1. Ihanat nuppuset <3

    Kiva kun teillä on Nemon kanssa taas yhteinen harrastus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne on :) Nemon kans on niiiin mukava harrastaa!

      Poista
  2. Oooi te olette olleet meidän lenkkimaastoilla! Sovitaanpa koiralenkki jollekin päivälle kesällä?! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän huudeilla on mukava lenkkeillä, luonto on ihan lähellä. Kyytsäsin äidin Marjalle hierontaan, niin sillä välin ehti koluamaan vanhoja tuttuja lenkkipolkuja :) Joo, mennään lenkille! <3

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!