21.10.2014

Hellä pusupoika


Sky <3


Hevosen varusteiden pesussa mukana


Kuolaimet ämpärissä kiinnostaa


Varsoja katsomassa


Sky (Finding Nemo's Skyfall) oli meillä viikonloppukylässä ja ihastutti meidät kaikki rauhallisuudellaan ja hellillä pusuillaan <3 Vähän nauratti, kun verrattiin 6kk ikäistä Skyta samanikäiseen täystuho Nemoon. Sky chillaili ja välillä tutkaili paikkoja rauhassa. Jos otti sukat tai lankakerän suuhun, niin päästi sen heti pois, kun sanoi tavallisellä äänellä, että annappas tänne. Lisäksi poika oli täysin sisäsiisti ja nukkui yöt sikeästi sängyn jalkopäässä. Nemo samanikäisenä veti lankarullat säpäleiksi ennen, kun ehti kissaa sanoa, pissasi tyynesti sisälle ainakin vuoden ikäiseksi, eikä todellakaan nukkunut öitään :D Nyt sen taas tajuaa, että parsonpentuja on hyvin erilaisia.

Sky oli meillä kaikessa viikonlopun ohjelmassa mukana. Pelattiin älypelejä, leikittiin leluilla, veljentyttö otti nameilla istu ja maahan juttuja, tehtiin pitkiä lenkkejä neljän koiran kesken kaupungissa, käytiin kaupoilla Sky mukana autossa, harjoiteltiin ohittamista nameilla, tutustuttiin hevosiin, trimmailtiin, harjoiteltiin seisomista ja käytiin kylässä, jossa Sky pusutteli kaikki perinpohjin.

Nyt on pieni ikävä ja kieltämättä vähän moitin itseäni: miksi, voi miksi meille ei jäänyt yhtään Bond-pentua... Okei okei, kolme parsonia kaupungissa on ihan tarpeeksi, mutta silti... I'm in love <3

2 kommenttia:

  1. ♥hän on niin syötävän söpö, trimmattuna ja ilman :) Ihanat on varsatkin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hyvin sanottu <3 Noiden varsojen touhua on myös mukava seurata, kovin seurallisia ja rohkeita ovat.

      Poista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!