21.8.2014

Seitsemisen kansallispuistossa




Kolmannella lomaviikolla retkeiltiin Seitsemisen kansallispuistossa koirien kanssa, tietty. Käveltiin noin 7km lenkki luonnon keskellä, kapeita polkuja ja pitkospuita. Koirat touhottivat innoissaan ja napsivat mustikoita varvuista matkaevääksi. Vasta lenkin lopuksi syötiin eväät, voileipää ja itse tehtyä punaherukkamehua, kuinka voikaan maistua niin hyvälle :) Koirat sai myös herkkutikut. Oli meillä aika hiljaista porukkaa loppupäivän, sillä metsässä sama matka ottaa paljon kauemman aikaa, kun asfaltilla.

Tää oli mulle aika saavutus, sillä muistan lapsuudestani, kun noissa kansallispuistoissa oli pakko retkeillä tuon tuosta. Mua söi aina hirveesti hyttyset, eikä kiinnostanut ollenkaan. Naurekseltiinkin, päärakennuksen luontoesittelyä kiertäessä, nähdessämme tutun auditorion, että mieheni istui aina siellä eturivissä innosta puhkuean, kun minä olen omalla tahollani ollut varmaan mahdollisimman takana suurin piirtein pöydän alla maaten ;)

Kotimatkalla poikettiin vielä Muroleen kanavalla kahvilla, jossa sorsat olivat niin kesyjä, että olisivat syöneet kädestä pullaa.

Ulkoileeko koiraihmiset paljon näillä luonnonsuojelualueilla? Millainen paikka Helvetinkolu on?

8 kommenttia:

  1. Kyllä tietääkseni koirien kanssa ulkoillaan aika paljon näillä kansallispuistoalueilla; käsittääkseni koirat pitää olla koko ajan vain kytkettyinä. Me ollaan käyty Helvetinkolulla muutama vuosi sitten parin parsonin kanssa, ja se oli erittäin upea kokemus (jos päätä ei huimaa korkealla :) ) Helvetinkolu on hieno paikka kävellä ja ulkoilla koirien kanssa, suosittelen. Jos joskus Ahvenanmaalle eksytte, niin Geta pohjois-Ahvenanmaalla on huippu hieno mesta, olimme eilen juuri siellä kaikkien neljän koiran kanssa. Näkymät ovat kuin Lapissa tuntureilla, erotuksena vain meri, ja korkeimmalta kohdalta voi kirkkaalla säällä nähdä Ruotsiin asti. Laitan blogiin kuvia kunhan saan muistikortilta purettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen ymmärtänyt, että koirat pitää olla kytkettynä ja jollain alueella lukikin, että polulta poistuminen on ehdottomasti kielletty siis ihan ihmisilläkin. Helvetinkolu on varmaan sitten vielä hienompi paikka, kun Seitseminen. Wau, kuulostaa hienolta tuo Geta! Kuvia odotellessa :)

      Poista
  2. Näyttää ihanalta! Varmaan mieleen jäävä reissu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava reissu oli kyllä, kun ekaa kertaa aikuisiällä tuli käytyä Seitsemisessä :)

      Poista
  3. Helvetinkolulla ja Haukanhiedalla käytiin isommalla porukalla koirien kanssa edellis keväänä. Ne on tosi hienoja paikkoja molemmat. Helvetissähän on paljon eripituisia patikointireittejä. Mielestäni jopa reitti, jota pitkin pääsee seitsemiseen. Kannattaa ehdottomasti lähteä retkeilemään. Kunnon eväät vaan matkaan ja menoksi. :)
    Jonkinverran ollaan kuljettu koirien kanssa luonnonpuistoissa ja kansallispuistoissa ja yleensä aina on muitakin koiria liikkeellä. Normaalisti ei vaan tuu lähdettyä minnekkään kun tässä kotona on mettät ihan vieressä. Mutta on ne kyllä mukavaa vaihtelua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti heti googlettaa toi Haukanhieta, näyttääpä kivalta! Varmaan tosiaan Seitsemisistä pääsee Helvetinkolulle, mitä karttoja katselin paikan päällä. Nyt ei tullut koiria vastaan, mutta kyllä niitä varmaan paljon on mukana. Teillä on kyllä mukavat ulkoilureitit myös kotipuolessa :)

      Poista
  4. Hienolta näyttää! =)

    VastaaPoista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!