1.1.2013

Kun olohuoneeseen ilmestyi uusi kaveri

...Niin johan Nuga alkoi murisemaan... Vaikka kyseessä oli ihan se oma isä... trimmattuna :D 

Vihdoin aloin tuumasta toimeen, Nemon karvojen kimppuun. Näyttelyyn ei olla menossa, joten nypin vaan helpot kohdat ja saksin aika suurpiirteisesti kaulaharjan ja pepun, aikaa kului 2h, uusi enkka! Korvat jäi vielä hapsuttamaan, kun siellä on se pieni vekki, niin odotan, että paranee kunnolla ja työstän sitten nekin hapsut pois. 

Nugan lähetin alkuvaiheessa jo yläkertaan, kun kuolasi Nemon saamia nameja. Sitten kun Nuga laskeutui takaisin alakertaan, niin nosti kaikki niskakarvat pystyyn, murisi ja oli sitä mieltä, että 'Mitä tollainen jäbä tekee mun olkkarissa'. Nyt sen sitten todistaa jo koirakin, että karkeakarvainen parson on aivan erinäköinen trimmattuna! ;)


Oltiin uutta vuotta vastaanottamassa ystävien luona ja niinpä mummu tuli meille koiravahdiksi. Ilta oli mennyt aikas hyvin paukkeesta huolimatta. Nemo oli vähän meidän perään pyörinyt ovella ja jossain vaiheessa tärissyt + läähättänyt, mutta kuitenkin rauhoittunut jalkoihin nukkumaan. Puolen yön jälkeen olivat käyneet kuitenkin ihan muina miehinä pissalla pihassa (hihnoissa varmuuden vuoksi), vaikka kauempaa kuului vielä pauketta. Yö oli mennyt rauhallisissa merkeissä.


Tänään käytiin agilityhallilla juoksemassa molempien poikien kanssa, oli kivaa! Mummu lähti vielä seuraneidiksi mukaan :) Nemo meni mukavasti kaikki, mitä pyysin ja kontaktit toimi. Nugan kanssa jatkettiin pienen radan harjoittelua, joka onnistui, kun ohjasi tosi tarkasti hypyt (muuten kiersi ne) ja lähetti kaukaa putkille. Myös A:ta kokeiltiin hihnassa.


Ei tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta kerrataan vähän vanhaa ja mietitään uutta, harrastusrintamalla: 

Nemo 2012 agilityssä nousi kakkosiin! - 2013 tavoitteena kisata tiheämmin, viettää laatuaikaa kahden (tarkoittaa vaikka ihan tavallisia narulenkkejä ilman  junnuja :)

Luna 2012 kahdet näyttelyt, yksi luolakoe, lenkkikäytös paljon parempi, 7 pentua <3 - 2013 pentujen kanssa puuhailua, mahdollisesti luolatreeniä, luolakokeet ja joku näyttelykin, ehkä jopa agilitytaitojen kertausta

Nuga 2012 perustottelevaisuutta, arkikäytöstä, agilityn pentukurssi + agihöntsäilyä - 2013 agilitykurssille, mahdollisesti agilityepiksiin, sosiaalistumista muiden koirien kanssa

Tärkeintä on tietysti, että lauman kemia toimii ja saadaan puuhailla arjen juttuja yhdessä ja erikseen <3 Näillä mietteillä lähdetään kohti vuotta 2013. 

Vielä kerran onnellista vuotta 2013!


14 kommenttia:

  1. Voi että noita pentuja! <3 Onnellista uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pennut on kuvissa 3 päivän ikäisiä:) Ihanaa uutta vuotta!

      Poista
  2. APUA! Mä katoin ensin, että teiän olkkarin lattialla on LAMPAANTALJA!!! :DDDDDDD

    Hetken päästä tajusin, että noup...siinähän on Nemon karvat! Nauroin. :D

    Pentuja...russelinpentuja...pakko poistua heti näiltä sivuilta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hyvä kommentti, sai hyvälle tuulelle heti aamusta:) kyllä tosta kasasta hyvän lämmikkeen saisi, vaikka villapaidan:D ja kyllä teillekin yksi russeli noista seitsemästä liikenisi..;D

      Poista
    2. Äläs yllytä! :D

      Poista
  3. minä taas luulin että koirat on jauhopussin leväyttäneet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ei sitä uskoisi, että yhdestä 10kg:sta koirasta lähtee tollainen kaa karvaa!:D Olisin mäkin saattanut erehtyä luulemaan sitä jauhoiksi tai vaikka lumeksi...

      Poista
  4. Jotenkin näyttää todella tutulta tuo valkoinen kasa lattialla; mä tykkään kanssa trimmata olkkarin lattialla, ja sitten on koko huoneisto imuroitava toimituksen jälkeen, ja iso pussillinen villaa ja karvaahan sitä aina tulee :) Mä olen säästänyt noita karvoja, kun olen haaveillut joskus kutovani parson-villapaidan. Siihen on vielä matkaa, mutta mulla on säästössä jopa meidän edesmenneen Amin karvoja :)

    Mulla on tuo sama toimitus edessä Mimin kanssa, sen turkki on alkanut rehottaa - Turkuun olis tarkoitus mennä näyttelyyn kuun loppu puolella. Mä en voi vetää Mimiä pohjavilloille, vaan täytyy tyytyä siistimään pahimmat. Onneksi toi Maisa on turkin puolesta aina näyttelykunnossa ihan pikkuisella siistimisellä (=lue: ei mitään näihin muihin verrattuna)

    Suloisia pentuja! Olisi kiva mennä paijaamaan niitä tässä muutaman viikon kuluttua, mutta ajomatka on vähän turhan pitkä täältä. Tosin mä pääsen sitten paijaamaan Petran luo Lurun pentuja, kunhan nyt ensin syntyvät ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kuulostaa täydelliseltä parson-villapaita! Koiramme lehdessä olikin juttua, että koiran karvasta voi tehdä lankaa, mutta se on sulla ollut pitkään tiedossa, sillä Aminkin karvaa tallessa:) Broken turkkinen parson olisi aika bueno! Tosin meidän Nugakin on suht helppo, sillä riittää kevyt siistiminen, etenkin leijonanharjan poisto (tiedät varmaan mitä tarkoitan;) Tulkaa Eijalle paijaamaan, jos on muutakin ajoa Pirkanmaalle, mutta ihanaa, kun on lähelläkin lelluteltavia tulossa<3

      Poista
  5. Hah, vai ei poika tunnistanut isäänsä :-D Kunnioitettava karvakasa Nemosta kyllä on lähtenytkin! Mäkin koitin nyppiä Mimmiä pyhinä, mutta ilman apukäsiä se on melko hankalaa. Karvaa sain irti vain murto-osan tuosta teidän kasasta :-)

    Hienoa, että pojilla meni raketti-ilta hyvin!

    Vapaaharkkaus on kyllä kivaa! Mun täytyisi vaan oppia tekemään selkeä suunnitelma treeniä varten ja sitten pysyä siinä, muuten menee vähän pasmat sekaisin :-)

    Kivoja tavoitteita tulevaan, varsinkin nuo laatuaikajutut yhden koiran kanssa täytyisi itsekin muistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repeilin kyllä tätä kohtaamista olohuoneessa:D Toi taitaa olla suurin kasa, minkä olen Nemosta saanut, mutta se oli ihan niiden saksien ansiota;) Tiedän niin tunteen, kun tarvisi sen kiinnipitäjän, meillä pelasti loppusuoralla telkkarista tuleva luonto-ohjelma, jota Nemo alkoi vahtaamaan tosissaan:) Tohon pyrin kans, että olis vapaaharkkaamaan joku suunnitelma, että siinä olisi joku järki ja tolkku. Olen kuitenkin keskittynyt nyt siihen, että pidetään hauskaa ja mahd vähän aikaa, ettei mene hinkkaukseksi. Laatuaikajutut on kyllä parhautta<3

      Poista
  6. "Mitä toi kalju on tehnyt mun isälle!!??!! Jäi vaan karvat lattialle, mur, mä sulle näytän!" :)

    VastaaPoista

Jos kommentoimisen kanssa on ongelmia, niin valitse Kommentti nimellä: "Nimetön" ja kirjoita tekstisi perään oma nimesi :)

Kiitos, kun kävit blogissa <3 Kommentti ilahduttaa aina!