Puolen vuoden tauon jälkeen käytiin ottamassa tuntumaa agimöllikisoihin. Olihan meillä hauskaa tai ainakin Nemolla ;) Ekalla radalla päästiin kolme ekaa aitaa nätisti ja sen jälkeen oli tuli irti, Nemo sinkoili esteitä vähän omassa järjestyksessä, mutta oli kuitenkin jollain lailla kontrollissa, eikä vedellyt keskenään kunniakierrosta kenttää ympäri. Uusinta kierrosta ennen otin Nemon kanssa vähän TOKO juttuja, kontaktiharjoituksia ja yritin pitää kuonon ylhäällä sieltä aah-niin-ihanan-tuoksuisesta keinonurmesta. Ilmeisesti se teki tehtävänsä, sillä toinen rata meni kerrankin paremmin, vaikka sielläkin jotain säätöä oli... Sijoituttiin kevyesti viimeisiksi :)
Hoksasin sellaisen piirteen itsessäni, kun Nemo rallailee omiaan, joko a) verenpaine nousee ja zenit on hukassa tai b) olen ihan relax ja vähän liian lepsu, enkä viitsi kunnolla edes yrittää. Nyt täytyisi alkaa etsimään sitä kultaista keskitietä, kun pysyisi tyynenä, mutta jaksaisi silti vielä yrittää. Mutta hieno homma, ettei ihan joka kerta mene totaalisesti hermo rallatteluun, sillä maltin menettäminen ei ainakaan auta asiaa.
Reissussa meni ihan kiitettävästi aikaa, kun hallissa olikin paljon tuttuja ja kaikkien radat oli tietty katsottava! Paikalla oli agiohjaajamme Reetta tanskalais-ruotsalais pihakoirien Aapon ja Pepin kanssa, Jaska ja Arska parsoneitten Annu, Muskan äiti Siru, työkaveri Jenni Dora collien kanssa ja tallituttuja. Ehdottomasti lähdetään toistekin SportDogParkiin.
1295708411_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Arska odottelee vuoroaan, pienillä kierroksilla.. ;)
1295708358_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Muska ja heijastimet
1295708448_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kaunis Dora
Luna kävi myös ihmettelemässä hallissa ja otettiin muutamia hyppyjä treenikentän puolella. Tyttö oli ihan liekeissä, joten täytyykin alkaa katselemaan sopivaa agilityn alkeiskurssia Lunalle :)
1295708303_img-d41d8cd98f00b204e9800998e