Huhhuijaa, olipas ohjelmantäyteinen viikonloppu!
Lauantaina treenattiin Lunan kanssa nättelyjuttuja Tampereen päivän Match Showssa Nirvassa.  Lunalla meni kehässä ihan mukavasti, hyviä pätkiä ravia, ei suurempaa riekkumista ja pöydälläkin seisoi suht siivosti. Käyttäytymiseen vaikutti varmasti se, kun oltiin ajoissa paikalla, ehdittiin lenkkeilemään, katselemaan toisia koiria ja leikkimään narupallolla. Saatiin valkoinen nauha (mikä tarkoitti sinistä nauhaa) ja tultiin valkoisen kehän neljänneksi kuudesta, kuitenkin kaikki saivat palkinnon. Luna oli iloisena rapisevasta pussista ja jo ekan kierroksen jälkeen, kun saatiin valkoinen nauha rouhetikun ympärille sidottuna, tyttö innostui ja kaappasi tikun suuhunsa ylpeänä palkinnostaan!
Oli  muuten oikein mukavasti järjestetty tapahtuma, parkkitilaa oli sopivasti, ilmoittautumisessa ei tarvinnut juuri jonottaa, isot kehät, mukavat tuomarit, jotka antoivat koirien harjoitella useammankin kierroksen, taivaallisen hyvä buffet, tarvikemyyntiä ja temppunurkka, mihin päästiin Nemon kanssa kokeilemaan istu-maahan-menoa puolen minuutin ajan ja saatiin tulokseksi 7 toistoa, ihan hyvin. Voittaja sai kyllä 18, uskomaton lukema! Nemo sai myös valita myyntikojusta itselleen lelun, sellainen kankainen litteä harmaa kani lähti matkaan, mitä voi hyödyntää agitreeneissä, kun se vinkuukin päästä ja pepusta.
Mätsäriin saapuessa kävi ikävä juttu, kun Lunan takajalka jäi kiinni auton takakontin reunassa olevaan pieneen noin 1cm leveään koloon. Yritin siis nostaa tyttöä takakonttiin boksiin, mutta kaikki raajat sätki joka suuntaan, kunnes jalka jäi kiinni ja sitten tuli sellainen veret-seisauttava-huuto, joka vaan jatkui... Hetken siinä ihmettelin, että mikä nyt tuli, kunnes tajusin ja sain jalan irrotettua, metelistä päätellen olisi voinut luulla, että jalka on poikki tai vähintäänkin iho rullalla, mutta eihän siinä ollut naarmun naarmua. Viereisen auton tanskandogin omistajaa vähän hymyilytti jälkeenpäin, taisi vaan pikkuinen pelästyä (…ja tää mamma kans ;). Nemo oli vähän hupaisa, kun takapenkiltä boksistaan murisi tosissaan kuullessaan Lunan huudon. Yritti varmaan ilmoittaa, että täältä pesee, jos kiusaatte mun pikkusiskoani!
1286221341_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Sunnuntaina lenkkeiltiin Kangasalla mun vanhoilla ratsastusreiteillä ja uskaltauduin päästämään Lunan(kin) vapaaksi sellaisella laukkasuoralla (kappelinsuoralla), jossa ei ole autoista vaaraa ja peltoja molemmin puolin. (Siellä pelloilla oli muuten joutsenia noin 20kpl, huikea näky ja ne lähtivät tietty lentoon, kun tultiin paikalle 6-8 linnun auroissa. Koirat katsoivat tarkkana, mutta eivät lähteneet niin isojen lintujen perään.) Molemmat koirat kirmasivat hännät suorina pitkin poikin :) Tien päässä, kun olisi pitänyt kääntyä takaisin päin, niin Luna ei tehnyt elettäkään kääntyäkseen. Samassa alkoi kuulua isojen koirien haukkua lähimmästä naapurista noin 500m päästä, mutta onneksi siellä ei näkynyt liikettä eli koirat oli jossain kiinni/tarhassa/eivät lähteneet reviiriltä. Yritin siinä sitten huutaa muutaman kerran, juoksin poispäin, leikitin Nemoa kepillä, kutsuin Lunaa leikkiin, mutta ei. Seisoi pönötti vaan ja katseli sinne naapuriin... Sitten lähdin hakemaan tyttöä ja kutsuin uudelleen leikkiin ja johan lähti kepin perään, onneksi. Sen jälkeen teki vielä pari kertaa katoamistempun johonkin heinälatoon ja uudestaan isoja koiria kohti, mutta tuli sitten kepin perässä luokse. Täytyy siis tosiaankin olla pitkät välimatkat, kun neitiä päästää hillumaan vapaana!
Illan kruunasi parson porukan talven ekat agitreenit. Paria erilaista rataa mentiin ihan kivasti Nemon kanssa. Muutamaa kohtaa siinä hiottiin, mutta lopulta saatiin nekin ihan kelvollisesti suoritettua. Olen tainnut viime talvesta oppia ainakin sen, että palkkaan koiran, kun teen itse virheen, niin Nemo ei lähde suotta rallaamaan, kun saa palkan multa :) Luna pääsi myös kokeilemaan putkea, rimattomia hyppyjä ja keppejä verkoilla. Olin aivan yllättynyt tytön vauhtiin ja rohkeuteen, sujahteli putken läpi itsekseen, kun vettä vaan! Ope sanoikin, että Lunasta tullee vielä kuumempi agiliitäjä kun Nemosta, o-ou... (Ne alku- ja loppulämmittelyt jäi sitten tällä kertaa aika heppoisiksi ja nyt tuntuu omissa reisissä, että on juostu, joten niin varmaan tuntuu Nemostakin :/)
Olen muuten ihan fiiliksissä poliisikoiranäytöksestä, mikä kuului myös Tampereen päivän tapahtumiin! Tosi hienosti järjestetty juttu ja melkein olisin halunnut lopuksi poliisikoiran kanssa yhteiskuvaan, mutta se taisi olla vaan lapsille tarkoitettu ;D
1286221289_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Tänään käytiin kasvattajan luona Lunaa trimmauttamassa, koirilla oli taas hauskaa kirmata vapaana siellä maalla. Sunnuntaina on sitten erikoisnäyttely Lohjalla, vähän jo jännittää... Onko muuten Tampereelta päin menijöitä, jonka autoon mahtuisi ihminen ja yksi koira tai haluaako joku tulla samaa matkaa meidän pikkuautossa, kyytiin mahtuu ihminen ja yksi koira? Olisi kiva saada juttuseuraa ja bensakuluja voisi jakaa samalla?