Viime viikko oli hektinen, kun meillä oli ohjelmassa TOKOa, agilityä, mätsärit ja parsonlenkki. Viikonloppu otettiinkin sitten rennosti loikoilemalla ja pulahtelemalla järveen. Nemo kahlaili vedessä omatoimisesti, mutta uimaan sai vielä houkutella. Sunnuntaina nousi lukemat 30 lämpöasteeseen, jolloin Nemokin kävi vihdoin itsekseen heittämässä lenkin järvellä.
Agilityn pentukurssin viimeinen kerta oli eilen ja harjoitukset meni yllättävän hyvin! Edellisellä kerralla kun Nemoa ei juuri tehtävät kiinnostaneet ja yhtenään karkaili kavereitten perään... Tästä viisastuneena otin mukaan nakkeja ;) Uutena tehtävänä opeteltiin pussi, josta poika sujahti sujuvasti läpi. Puomia päästiin treenailemaan toistamiseen ja tällä kertaa Nemo meni siivosti, kun uskalsin antaa narua ja antaa mennä reippaasti. Tosin siinä hämmästyksen tilassa en tajunnut ohjata loppuun asti, joten Nemo hyppäsi puomilta ennen aikojaan, eikös siitäkin tule jotain virhepisteitä... Lopuksi sai mennä mieleisensä pikkuradan. Mentiin sitten esteitä (ne on Nemon mielestä hauskimpia) ja putki, sillä Nemo on alkanut nyt pujahtelemaan väärästä päästä putkea pihalle...
Tästä on hyvä jatkaa treenaamista parsoneitten agilityssä tulevalla viikolla :)
1243971391_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Liitää