Tänään ilmoitin meidät kesän TOKO eskarikurssille toukokuusta lähtien. Kivaa, kun kurssi alkaa alusta, niin päästään mekin hyvin mukaan.
Hyvä, että eilen käytiin parsonlenkillä ja tuli puhetta agilitystä. Niinpä katselin heti agilitytarjontaa ja löysin agilityn tutustumiskurssin pennuille vieläpä tästä meidän kotikylältä jo tästä kuusta alkaen! Sinne mennään ehdottomasti opiskelemaan arkitottelevaisuutta ja muutamia esteitäkin päästään kokeilemaan. Toivottavasti kursseja järjestetään läpi kesän, sillä Nemo ei pääse vielä ikänsä puolesta kevään alkeiskursseille.
Ensimmäisen pentukurssinhan kanssa kävi juuri niin, ettei Nemo voinut mennä rokotusten takia vielä syksyn alussa ja sitten niitä ei järjestettykään lähes koko talvena, joten Nemo oli melkein jo yli-ikäinen, kun ekalle pentukurssille lopulta päästiin.

Stockalta yhdessä ostettu avaruusolio vinkuu mukavasti
Eräänä iltana oli eteisessä mörkö, jolle piti haukkua ja juosta lujaa karkuun, jos se tuli liian lähelle
Nemo on juuri lopettanut itsensä taluttamisen ympäri asuntoa laukaten